EXPECTATIONS

Sillon ku mua ärsyttää mun elämä ihan sikana eikä ja tunuu ettei mikään suju (kuten juurikin tällä hetkellä), niin aattelen että enää kuukausi ja oon poissa! Sen takia mikään ei oikeestaan jaksa masentaa puolta tuntia kauempaa, koska tiiän että muutama hassu viikko niin pääsen noin yheksän tuhannen kilometrin päähän tästä kaikesta. Mua on paristi pyydetty tekemään postausta sitä mitä ootan ja et mitä on edessä, joten heeeere we go!

Ensimmäisenä tahon kokea ainaki sen, että pääsen keltasella koulubussilla kouluun! Vaikka muilla kuinka olis joku vanhempi sisko joka voi mut joka päivä viiä kouluun niin silti haluan vähintään yhesti testata ne huutavat kakarat ja epämukavat penkit ja kuvitella et oon jossain jenkkileffassa.... :) Ehkä todellisuus ei oo ihan sellanen mitä leffat antaa olettaan, mutta sitähän mää sinne oon menossa tekemään, kattomaan minkälainen paikka se todellisuudessa on!

Ensvuonna ylitän niin kovasti mun mukavuusalueen. Oon tosi semmonen ihminen, että oon ku kotonani joka paikassa ja kaikki saa mun seurassa tehä mitä ikinä tykkää. En välttämättä tajua ees kysyä, että onko okei jos istun sun sängylle tai teen näin, koska mulle kaikki on okei! Ei oo niin nuukaa. Mutta ensvuonna joudun alottaan hyvällä tuurilla kolme kertaa alusta, just ku oon päässy yheksi perheenjäseneksi, niin muutto seuraavaan perheeseen ja taas tunnen itteni vieraaksi. Mulle on tullu GF:n mukana ensimmäisen illan kysymykset, siinä on 40 kysymystä, mm. että kutsunko etunimellä vai äidiksi  ja isäksi vai joku mr./ms -etuliite, joten varmaan joka perheen kans on erilaiset käytännöt eikä mun auta ku sopeutua niihin. Tiesittekö muuten, että on tosi törkeetä mennä aamupalalle yökkäri päällä? Saatan olla iltaan asti yökkäri päällä, jos en poistu kotoa vaikka viikonloppuna, joten joudun opettelemaan niin uudet tavat... :D

Tottakai tahon saaha mun enkun täysin sujuvaksi, nähä unia enkuks ja ajatella enkuks. Suomalaiset ollaan vähä sellasia, et jos meidän kieli ei oo täydellinen niin sitä ei sitten puhuta, ja mulla on vähä sama. Mutta tuolla aion puhua pälättää enkuks vaikka menis vähä aikamuodot ja taivutukset sekasi, kyllä suomalaisten - ja muutenki skandinaavien - englannin taso on erittäin hyvä ja pääpointin yleensä aina tajuaa. Haluan päästä eroon ällöstä suomalaisesta aksentista ja antaa kaikkien luulla että oon jenkki, enkä välttämättä aina aio ees kertoa että en oo. Paitsi onhan se aika ylpeyden asia olla suomalainen. Lukion opo sano että jos mun enkku on vahvaa, niin voin saada vapautuksen kursseista ja enkun aion kirjottaa jo kakkosella. Suomen näppäimistön otan pois mun kännykästä ja unohdan suomen kielen kokonaan. Kyllä sen sitte vuoden päästä uuelleen oppii.

Muuttuminen, niin psyykkisesti ku fyysisestikki. Lihominen on MELKEIN väistämätöntä, luen yhtä blogia joka laihtu sen vuoden aikana jenkeissä ;) Mutta se tulee aika varmasti tapahtumaan, koska tuolla normaali ruokaki valmistetaan erilaisista aineista ku täällä, mutta tottakai voin ite vaikuttaa asiaan. Musta myös tuntuu että mulla tekee mieli käydä tekee tuolla jotain tosi jenkkiä - siis käydä valkasuttaan hampaat tai ottaa rakennekynnet tai jotain muuta pinnallista, ihan vaan sen takia että suomessa en ikinä raskis tuhlata niin paljo rahaa sellaseen. Tuolla saisin mun kuukausirahalla yli NELJÄT geelikynnet. Mut henkinen muutos on varmasti suurempi. Niinku tuolla sanoin että joudun kolmeen tuntemattomaan perheeseen, joten joudun olemaan aika varpasillani alussa, joten musta tulee varmasti paljon paljon huomaavaisempi ja sopeutuvaisempi. Ehkä mää sitten mietin ja kysyn, että saanko istua sun sängylle, ku vielä se ei ainakaan tuu luonnostaan...

Henkistä kasvua ja muuttumista edistää aikalailla se, että oon niin kaukana kotoa enkä tunne ketään ja kaikki ihmiset ketä rakastan ei oo mun tykönä pitkään aikaan. Joudun päästää äitistä irti ja äiti musta, ja koska oon henkeen ja vereen äitin tyttö niin se tulee olemaan tosi vaikeeta! Sitte ei ookkaa äiti jolle itkiä jos vähä vastustaa eikä äitiä joka hoitelee asioita mun puolesta ja paikkailee mun sotkuja. Oon siellä itte ja piän huolen ittestäni ja mun on pakko pärjätä. En tiiä miltä se sitte tuntuu tulla takas äitin passattavaksi ja hössötettäväksi, ku oon itsenäistyny niin paljon ja tottunu pärjäämään omillani enkä ottaa tosissani jos se antaa jotain kotiintuloaikaa tai muita sääntöjä. Luulen, että hermot on aika kireellä koska sitä ne on jo nykyäänki välillä... Ehkä sitä arvostaa sitten, saa nähä. 

Vapauden riisto näin kärjistetysti. Koska ei olla tutussa ja turvallisessa suomessa, jossa saatan lähtä rullaluistelemaan kolmelta yöllä, ku on vielä ihan valosaa. Sitten ollaan amerikassa, ja vielä salinaksessa, jossa pimeä tulee aikasin ja sen myötä vaarat, joten yksinhän ei liikuta milloinkaan, eikä varsinkaan kello kahdeksan jälkeen illalla. Koska jenkeissä kuljetaan autolla joka paikkaan, enkä itte saa ajaa koska mun vakuutus ei kata sitä jos pamautan seinään pahki, joten sillon ollaan riippuvaisia autokyydeistä. Ihmisiä katotaan silmät pyöreinä jos ne kävelee yli 100m matkan eikä mua varmaan päästetä ees kävellen mihinkään. Eli jos en saa kävellä, pitää mennä autolla. Koska en saa itse ajaa, jonku pitää kuskata. Jos haluan mennä jonneki, kuskin pitää haluta mennä myös. Eli asiat ei ookkaan niin yksinkertasia mitä suomessa ja se saattaa välillä vähän turhauttaa... Mutta maassa maan tavalla! 

Odotan (kauhulla) sitä kauheeta tunnemyrskyä ja seikkailua lentokentillä. Oulun lentokentällä millan kans hyvästellään ihmiset, helsingin lentokentällä tunnin päästä fiilis on jo parempi, tavataan muut vaihtarit ja eiköhän se new york fiilis rupee pikkuhiljaa nousemaan! New yorkin kentältä lähen toisen vaihtarin kanssa kohti phoenixia, mutten tiiä vielä kyllä kenen. Phoenixin jättisuurella neljän terminaalin omaavalla lentokentällä oonki sitten ihan yksin ekaa kertaa ja aikaa on n. tunti vaihtaa konetta eli pienimuotoinen paniikki. Sillon saattaa jo vähä jännittää, koska eessä on host perheen tapaaminen ekaa kerta ja eessä on kalifornia. Bleiseri on päällä joka kertoo että hei olen turisti suomesta ja olen hukassa ja matkalaukku tulee perässä. Montereyn kenttä ei toivottavasti oo niin kauheen iso joten sieltä pitäs jollain keinolla suunnistaa ulos ja ettiä katseella host perhe! A p u a.

SHOPPAILU. Siis juttelin yhen jenkkivaihtarin kans, joka oli joutun lähettää kotiin meriteitse viis ihan sairaan isoa laatikkoa, koska matkalaukkuun mahtu yks kymmenesosa sen shoppailuista mitä se oli ostanu... Saan siis viisinkertasta kuukausirahaa siellä mitä saisin suomessa ja siellä kaikki on paljon halvempaa ja salinaksessa ihan supereita kauppoja, joten.... En halua ees tietää miten paljon tavaraa mulle kertyy vuoden aikana. 

Vuoden jälkeen oon varmasti paljon paljon ystävärikkaampi - miettikääpä sitä ku on joka maailmankolkasta ystävä jonka luo voi mennä kyläileen! Jokasessa piirissä on yhteisiä matkoja, juhlia, tapaamisia ja muita, jossa on siis kaikki vaihto-oppilaat ympäri maailman, jotka on samassa piirissä. Mun piirissä on vuosittain 15-20 vaihtaria, joten hyvällä tuurilla tunnen 20 eri maasta ihmisen, eli valinnan varaa on sitten ku varailen ulkomaanmatkoja 8) No ei vaan vitsivitsi, se vaan on niin siistiä eikä sitä monet voi kokea. Oon kuullu, että monet on yhteyksissä host-perheisiin ja vaihtariystäviin vielä 20 vuotta vaihdon jälkeenki. Toivon, että itekki saan kansainvälisiä - ja myös elinikäisiä ystäviä. 

Vaihtareita verrataan monesti raskaana oleviin naisiin - eli tunteet tunnetaan moninkertasina. Ku ollaan ilosia, niin sillon tosiaanki ollaan. Mutta jos on vähänkään paha mieli tai suru, niin sillon ei itkua säästellä ja koko maailma tuntuu niin pahalta paikalta. Ja elämä muutenki tuntuu olevan kauheeta vuoristorataa. Toisin ku nyt, mun elämä on aika tasasta ja oon harvoin surullinen. Siellä tunteet on pinnassa tuon tuostaki ja se vähä jänskättää mua. Luulisin että siihen tottuu, koska siitä on informoitu etukäteen jo aika paljon ja ollaan saatu sellanen käyräki vaihtarin elämästä, haha. Ensin käyrä on täysin ylöspäin ku saavutaan, kaikki on uutta ja jännää, kotia ei ees keretä ikävöidä ku on kokoajan jotain ihmeteltävää. Sit se käyrä kääntyy tiukkaan laskuun ja kaikki onki paskaa. Arki alkaa tuntua jo normaalilta arjelta, kavereita ei oo ja kotia on ikävä, kielikään ei oikein suju. Puolen vuoden jälkeen alkaa taas nousu joka kestää vaihdon loppuun asti; ystävät on löydetty ja samoin oma paikka, kieli on helppoa ja elämä on hyvää. 

Kulttuurishokki mua ei pelota eikä kauhistuta yhtään, ootan sitä ihan mielissään. Sitä ku pääsen ruokakauppaan eikä mulla oo mitään tietoa mikä on missäki ja minkälaisissa paketeissa niitä säilytetään. Ku tuntemattomat ihmiset moikkaa kadulla ja hymyilee, kaupan myyjä kehuu mun paitaa ja kaikki heittää small talkia. Kaikki on niin suurta, maitopurkeista rakennuksiin. Kaikki tulee olemaan niin erilaista ku täällä raahessa, mutta musta se on ihan parasta! Se mitä mää tältä eniten odotan, on ihan täysin erilainen elämä. Maitopurkin koosta on hyvä alottaa.

Yhteydenpito voi olla aika haastavaa 10 tunnin aikaeron takia. Sehän ei kaikkialla oo niin suuri, mutta kaliforniassa se on. Sori kaverit ku whatsappailen teille pitkin päivää, tai siis mun päivää, teillähän on melkein aamuyö 8) En tiiä miten aion pitää yhteyttä suomeen. Haluan, että aatu ei unoha mua joten uskon että tahon skypetellä sen kaa tasasin väliajoin. Äiti saa lukea mun tekemiset blogista niinku kaveritki, ja whatsapp on kätevä keksintö. Äitin kans sovittii että otetaa toisemme fb-kavereiksi ku lähen, joten voijjaan sielläki höpötellä. Mulla on puhelimessa suoraa sähköposti, joten voin äitille vaikka koulussa näpyttää miten menee ja mitä teen. En kuitenkaan voi roikkua kahessa maailmassa yhtäaikaa vaan mun pitää elää amerikan elämää, mutta en siltikään suomee taho täysin sulkea pois. Elämä ois paljon paljon vaikeempaa, jos mun kaverit ei bloggais tai mää en bloggais. Sillon ei tiiettäis toisista lähestulkoon mitään vaan pitäs ite erikseen kaikille kertoo pitkän kaavan mukasesti kaikki. No thanks.

Ja lopuks haluun sanoa kaikelle kyllä. Tai no yes. Oli se mitä tahansa, vaikka sunnuntaikirkko tai ruohonleikkuu. Paitsi en saa ajaa päältäajettavaa ruohonleikkuria koska se on moottoriajoneuvo, hahah XD Haluun kokea kaiken ja päästä sisälle siihen kulttuuriin. Nähä nähtävyyksiä, kiertää amerikkaa, osallistua rotaryn matkoille. Nähdä new york, olla limusiinin kyydissä ja käydä empire state buildingin huipulla. Tanssia prom ja osallistua homecomingiin. Oppia jenkkihymy, tulla avoimemmaksi (onko toi sana) ja oppia amerikkalaisilta se ihana elämäntyyli. Liittyä koulun urheilujoukkueeseen tai muuhun klubiin. Itkee koti-ikävää ja sitä ku kaikki on niin kamalaa eikä kukaan tykkää musta ja yhyy haluan takasin suomeen. Piristyä ja tajuta että suomi on viimenen paikka minne haluan. Jos joku pyytää mua johonki, niin suostun. Mun ei auta alkaa nirsoileen ihmisten kanssa vaan jos tilaisuus tulee, niin siihen on tartuttava, koska ystävyyssuhteita ei niin helposti tuolla solmitakkaan. 

Tätä kaikkee ja vielä enemmän ootan mun vuodelta, joka starttaa viiden viikon päästä. FUCK YEAH!

@Helsinki

tytöt lähösä aikasin aamulla viisumihaastatteluun! luvattiin että itemme palkitaan jotenki jos siitä selvitään ja viisumit myönnetään :D

Se oli kyllä yhenlainen seikkailu; laukut läpivalaistiin, metallinpaljastimella tutkittiin, otettiin sormenjälkiä ja muutenki oli tosi tarkkaa, meininki oli ihan ku lentokentällä! Vihdoin 10min myöhässä mut kuulutettiin sisälle, pääsin turvatarkastuksen läpi ja pääsin luukulle jossa nainen puhu englantia, ja siinä oli paksu lasi joten ääni kuulu kaiuttimista ja se oli niin kaukana siitä mikistä etten saanu mitään selvä... "hmm what?" kuulu aika useesti mun suusta :D mut laput annoin sille ja pari kysymykstä kysyttii mm. et mihin päin meen, miks, kuka maksaa jne ja sitte se otti mun passin ja sano et lähettää sen viisumin mukana, jes! Sen jälkeen vanhalle ylioppilastalolle tuunaamaan omat magnumit.

Hengailtiin koko se päivä kaupungilla, nähtiin yhtä entistä jenkkivaihtaria ollia ja juteltiin sen kans monta tuntia ja käytiin mm. ostaan vaihtovuotta varten isot suomenliput! Kaikki päivät oli tosi lämpimiä eikä kertaakaan tarttenu pitkähihasta eikä pitkiä housuja pitää!

Milla ei ollu tienny ees että helsingissä on metrot, joten testattiin kaikkia kulkuvälineitä ainaki sen yhen pysäkin verran vaikkei ollu mitään tietoa että mihin päin ollaan menossa niin silti turisteina kaikki oli pakko testata.

Tiistaiaamuna lähettiin lintsille! Aamulla pari matkapahoinvointitabelttia naamariin että ei okseta laitteissa ja se kyllä autto! Ukot ja kaikenmaailman kieputtimet testattii eikä tuntunu missään!!

Oli seki yhelainen reissu huh, muunmuassa lokit söi mun ruuan koska pelkään niitä koska kalajoella ne hyökkäs meiän kimppuun joten juoksin niitä karkuun ja ne vallotti tottakai mun ruuan... Yöjunalla kohti pohjosta ja se onki sitte toinen juttu. Milla nukku lattialla ja mä meiän paikoilla, vanha juna jossa ei ilmastointia joten kuvitelkaa se kuumuus ku ulkonaki jotain +27 lämmintä, eli ei pistokkeita joten puhelimesta akku loppu. Heräilin pitkin yötä eikä ollu mitään tietoa onko aamua vai ilta vai mikä koska ulkona on läpi vuorokauden niin valosaa.. Helsingissä sanottiin että vihannista ei oo kuljetusta raaheen joten otin lipun ouluun asti mut tuolla satuin kuulemaan että on sitteki ja jäin sitte jo vihannissa pois. Siellä oli taksi ja pokkana menin sinne vaikka näköjään ois pitäny ilmottautua etukäteen ja ilmeisesti myös maksaa se, mutta menin sitten pummilla.... En tiiä moneltako kotia pääsin koska ei kelloa mutta samantien nukahin lattialle ja heräsin yhen jälkeen... Reissusta jäi käteen hyvä mieli, tyhjä lompakko, huonot yöunet ja myönnetty viisumi jota sinne lähettiinki hakemaan!!

VAIHTOASIAA

Helouu, pitkästä aikaa aattelin päivitellä  näitä vaihtoasioita, jotka stressaa mua niin paljon ettei mitään rajaa!! Mun täytyy vielä tehä 250 pinssiä, tilata käyntikortit joita voin jaella kaikille vaihtareille ja muille kohdemaassa ja hommata viisumi. Vähän helpottaa se, että lennot on hoidettu alta pois, maaohjelma maksettu ja tunti sitten vakuutus ostettu!! Lennän siis new yorkista arizonaan, phoenixiin ja sieltä vaihdan koneeseen joka vie mut montereyhin. En tarkalleen muista kauanko mulla oli aikaa vaihtaa, mutta alle tunti se oli... Ei mitään hajua miten tuun selviämään koska helsinki-vantaan lentokenttäki tuottaa mulle hankaaluksia hahah....Vakuutuksen ostin äsken ja härregyyd sitäki, ensin täytin ne tiedot ja valittin oikeet kohat ja lopussa huomattiin että se pitää maksaa luottokortilla ja äitillä on kaikki rahat ihan vaan tilillä. Muutenkaan siitä maksamisesta ei tullu mitään niin meidän piti mennä äitin työpaikalle ostamaan se. Sit en saanu siitä mitään todistusta, että mulla nyt on se vakuutus, koska viisuminhakemisessa kuulemma tarttee sellasen. No painoin paria nappia ja kohta mulla oliki 20 paperia täynnä pientä enkkupränttiä, mutta kaipa niillä pystyn todistaan että mulla se nyt kuitenki on! 

Vakuutuksen ostin äsken ja härregyyd sitäki, ensin täytin ne tiedot ja valittin oikeet kohat ja lopussa huomattiin että se pitää maksaa luottokortilla ja äitillä on kaikki rahat ihan vaan tilillä. Muutenkaan siitä maksamisesta ei tullu mitään niin meidän piti mennä äitin työpaikalle ostamaan se. Sit en saanu siitä mitään todistusta, että mulla nyt on se vakuutus, koska viisuminhakemisessa kuulemma tarttee sellasen. No painoin paria nappia ja kohta mulla oliki 20 paperia täynnä pientä enkkupränttiä, mutta kaipa niillä pystyn todistaan että mulla se nyt kuitenki on! Viisumi on nyt seuraava projekti, eilen illalla koitettiin alotella sitä äitin kanssa, mutta aika meni suurimmaksi osaksi siihen vakuutuksen kans sähläämiseen ja niitä mun papereiden lukemisee, joten yöllä päätettiin lähtä nukkuun ja jättää se sit tälle päivälle. Se vaikuttaa niin monimutkaselta ja vaikeelta prosessilta, mut onneks mulla on suht selkeet ohjeet mistä alotan, että kaipa mä siitä selviän! Toivotaan ainaki, koska mä en pääse täältä maasta mihinkään ilman sitä eli se on aika tärkee lappu XD Niin joo, ja se host perhe juttu... Se mun "isi" vastas mulle siihe sähköpostiin, että helou vaan julia että ootetaan innolla et saadaan sut meidän klubiin ja että etitään sulle juuri parhaillaan ensimmäistä perhettä!! Mun ilme oli näkemisen arvonen ku luin sen ja olin sillee heh etkö sä ookkaan mun isi XD Mutta sit se melissa laitto mulle sähköpostia, että me haluttiin lähettää sulle kaikki sun paperit aikasin että voit alkaa hakemaan viisumia ja koska ne paperit vaatii host perhe -tiedot niin kierrettiin vähän sääntöjä ja laitettiin hänen tiedot siihen. No ihan kivasti tehty, mutta ei siihen ois tarvinnu tunkee kaikkia tietoja mun huoneesta ja muusta niinku se ois mun oikea perhe... Mutta koulu pysyy samana (ja haha kuukausiraha myös) ja sanovat että älä huoli että perhe kyllä löytyy ennen ku tuut! Ei mua oikeestaan tällähetkellä ees haittaa tää, koska jos nyt sen viisumin saan hankittua ASAP niin kaikki alkaa olemaan valmiina ja sit voin vaa ootella niiden yhteydenottoa :) Eilen kävin esittäytymässä meidän klubille niiden kokouksessa ja sain superhyvää ruokaa. Muistin edellisenä iltana että ei perhana se on huomenaamulla ja mun puheen täytyy kestää joku 15min... Kahen aikaan yöllä väsäilin sitä mutta hyvä siitä tuli! Kaikki hurras mulle ku pidin sen ja kyseli multa paljon kysymyksiä ja olivat kuulemma tosi ylpeitä ja iloisia siitä että just minä oon sen klubin lähetettävä vaihtari, jeeaah! Ja sitten mulle myönnettiin vielä parin sadan euron stipendi rahoittamaan mun vuotta, kelpaa!!

Eli siis yhteenveto; lennot ja maaohjelma maksettuna, vakuutus ostettu, viisuminhakuprosessi alkaa tänäiltana (johon kuuluu myös haastattelu helsingissä...) ja sitten taitaa aikalailla kaikki olla kasassa! Bleiserin pitäs kohtapuoliin tulla kaikille, koska siellä kokouksessa mulle sanottiin et sama firma joka niitä tekee on viimeviikolla lähettäny jotku fleecet tai jotku joillekki (oon ihan kärryillä) joten ei muutaku oottelee millon se tulee!

sunlahti kuvina

matkalla ja tytöt kaivaa korvaa, hmm perillä hollolan koululla jossa yövyttiin avajaisparaati alko marssilla johon osallistu jokanen seura joka oli tullu jo paikanpäällemarssi vei meiät maauimalaan/mäkihyppytorneille jossa oli mm. joka maan edustaja hyppäämässä tornista, kuningasidea esiintymässä, ilotulitteita ja voimisteluesityksiä! ja suomen maajoukkueen esittely ja myös tällähetkellä suomen parhaat voimistelijatjoka aamu herätys oli seittemän molemmin puolin, syötiin aamupala ja lähettiin harkkaamaan päivät meni sunnuntaihin asti aika samaa kaavaa; aikanen herätys, paljon treeniä, palaaminen koululle ja aikasin nukahtaminen. välillä käytiin teatterilla kattomasssa näytöstä, mäkkärissä syömässä, shoppailemassa tai just tuossa maauimalassa uimassa, mutta sunnuntaina se koko tapahtuma huipentu kenttänäytöksiin! sitä ennen piti käyä jädellä (taas kerran)ja sitten showtime! haha ja joillaki on myös joukkuehenki kohdallaan!