Live like there is no tomorrow

Tää viikonloppu oli tunnerikkain ja muutenki tapahtumarikkain viikonloppu pitkään aikaan. Perjantaina lähin aikasemmin koulusta ja lähettiin ajamaan parin muun vaihtarivahvistuksen kanssa kohti Visaliaa, mutta tällä kertaa mukana oli myös jenkkiläisiä outbound kandidaatteja - eli paikallisia oppilaita jotka haluais lähtä vaihtoon. Neljä tuntia hurahti nopeesti muiden vaihtareiden kans kuulumisia vaihdellen ja tuleville vaihtareille kaikkia seikkailuja kertoen, mutten siltikään pysyny housuissani ku tiesin että ihan kohta nään yhen ruotsalaisen sekopään - min kompis Lindan!! Ei meiän niinku ollu tarkotus kiljua ja huutaa ku nähään toisemme mutta se vaan tapahtu..... Siitä ku toivuttiin niin laitettii pöydät pystyyn, kaivettii salmiakit ja turkinpippurit laukusta, iskettiin tietokoneelta slideshowt, vedettiin blazerit päälle ja outboundit päästettiin sisään. Meillä oli siis Country Fair, eli jokanen kerto omasta kotimaastaan ja koitti ns. saada niitä vaihtareita valitsemaan oman maansa. Mulla ja lindalla oli yhteinen pöytä ja siinä selitettiin että no ei sillä nyt väliä oo meetkö ruotsiin vai suomeen ku nehä on täysin sama paikka joka ei nyt täysin kyllä pidä paikkaansa mutta... ja ku ne kuuli miten mahtavia meiän maat on ja rupes miettii niitä vaihtoehtoina niin ne sit alko miettii et no kumpi, ruotsi vai suomi... Linda sit siinä reippaana tyttönä tokas että "no ruotsi on englannin sukulaiskieli mutta suomi on yks maailman vaikeimpia kieliä!!" Heh.... Voitte vaan arvata mitä ne sit päätti. Onneks oli muutamia rohkeita jotka suomen pisti toiveisiin!
Viimesenä iltana me kaikki 60 vaihtaria tehtiin iso ympyrä, sammutettin valot ja jokanen sai kynttilän. Jokanen vuorollaan kerto toiveen, toiveen vaihtarin jokasen puolesta. Siinä sitä taas tajus miten onnekkaita ollaan että ollaan tässä tilanteessa, näiden ihmisten keskellä ja tällä puolella maapalloa. Ku presidentti lausu ne maagiset sanat tuleville vaihtareille, "oletteko valmiita vuoteen joka muuttaa teidän elämänne täydellisesti?", se oli ne sanat mitkä tässä tilanteessa piti kuulla. Tällähetkellä, kuten tiiätte, käyrä on alhaalla ja on meneillään ne koko vuoden hankalimmat ajat. Varsinki lomat on vaikeita aikoja. En sano että oon surullinen, en vaan oo niin ilonen mitä olin ehkä puolitoista kuukautta sitten. Joka päivä on oma haasteensa. Joka ilta aattelen, että huh, taas yhdestä päivästä selvitty hengissä. Mutta täähän ois ihan turhaa jos tää ois kokoajan helppoa, ei siinä mitään opittais eikä muututtais ihmisenä, joka on mun mielestä koko vuoden tarkoitus.