2014

Hyvää uuttavuotta kaikille! Vuosi vaihtu kavereiden kans railakkaasti, vaikka tänävuonna ei raketteja ammuttukaan. Olin oottanu vuoden vaihdetta kamalasti, en siis meiän juhlia vaikka neki oli onnistuneet, vaan ihan konkreettisesti vuoden vaihtumista. Ensinnäki tää on vähä niinku merkkipaalu, kun puolet on nyt virallisesti takana ja puolet vielä edessä. Toiseksi ootin vuodenvaihtumista niin innolla, koska oon kuullu että vaihtovuosi helpottuu ja paranee vuodenvaihteen jälkeen ku alotetaan toka puolisko. Tiesin, että ei se mun vuosi helpotu ja muutu pelkäksi juhlaksi ku kello lyö 0:00 mutta ollaan ainakin askeleen lähempänä. 

Tän ekan puolen vuoden aikana on tapahtunu ihan kamalasti asioita, ja tää tuntuu osittain tosi pitkältä ajalta, mutta välillä taas tuntuu et tää on hujahtanu ihan sekunnissa. Ekat kaks kuukautta mateli, ehkä sen takia ku koin niin paljon uusia asioita lyhyessä ajassa niin se tuntu pitemmältä ajalta, mutta viimeset kaks kolme kuukautta on menny ihan hetkessä - äskenhän oli homecoming ja thanksgiving ja muut! Jos tuun kokemaan yhtä paljon asioita tän toisen puoliskon aikana ku ekan, niin tuun palaamaan kotiin niin kokemusrikkaana. Oon täällä koittanu uutta, nähny uusia erilaisia asioita, muuttanu mun tapoja ja muuttunu itekki, vaihtanu ajatusmaailman toiseen kieleen, tutustunu uusiin ihmisiin ja luonu erittäin vankat kaveri- ja perhesuhteet. Eilen tajusin siinä illan mittaan että näistä joistaki ihmisistä on tullu mulle tärkeempiä ja läheisempiä mitä joistaki mun  kavereista suomessa. Tavallaan surullista, mutta ei kuitenkaan. Tänään aamulla kun lähettiin aamusta heti vaeltamaan voitte kuvitella mun ja emilyn ilmeet... "mutta ku äiti..." ja meidän seuraan liitty mun host äitin host sisko. Mun äiti oli siis saksassa vaihdossa 17-vuotiaana, jollon se tapas mun host isin. Sen sen aikanen host sisko siis matkusti kaliforniaan lomailemaan ja mentiin yhessä sen perheen kans vaeltamaan. Emilyn kans mietittiin et ehkä meki sit 40 vuoden päästä tullaan tänne vuorille vaeltamaan tai suomeen saunomaan ja avantouimaan, koska tiietään että meiän ystävyys säilyy kyllä varmasti koko elämän ajan. Eilen illan myötä tuli emilyn suusta "julia rakastan sua oikeesti yhyy älä ikinä lähe suomeen takas voitko asua meillä koko loppuvuoden en halua sun muuttavan mihinkään" ja siinä sit sanoin että "mutta emily sun veli on muuttamassa takas kotiin parin viikon päästä ja mää asun sen huoneessa tällä hetkellä" ja se vaan tokas että no voi voi se voi nukkua sohvalla niinku tähänki asti. Musta tuntuu et oon ikuisesti kiittollisuuden velassa emilylle, se on ollu varmaan suurin tekijä ja syy miks mun eka puolikas on ollu niin mahtava mitä se on ollu. Se on tutustuttanu mut sen kavereihin, opettanu ihan älyttömästi enkkua, ollu maailman paras sisko, asunu saman katon alla jonka takia en oo ollu yksinäinen hetkeäkään eli ei oo myöskään ollu koti-ikävä. Emily on ollu mulle sisko ja paras ystävä ja välillä myös host vanhemmat ja opettajat. Ja taksi. Emily, tai kukaan muukaan mun kaverista, ei oo ikinä ennen hengaillu kenenkään ulkomaalaisen vaihto-oppilaan kanssa, mutta kaikki, ja varsinki emily, on tehny ihan loistavaa työtä. Osittain tää puoli vuotta on ollu myös tosi raskasta aikaa, eikä pelkästään henkisesti vaan fyysisesti kanssa. Mutta ku vertaa mun toisen vaihtarikaverin tilanteeseen, jonka soitti mulle eilen ja pyysi majapaikkaa koska sen host äiti potki sen kotoa ja sano ettei halua sen asuvan enää sen kotona. Tai mun toisen vaihtarikaverin tilanteeseen, joka itkee joka päivä koulussa ku sen host äiti on skitso natsi joka ei anna sen poistua kotoa tai tehä mitään kenenkään kanssa. Yleisfiilis on ollu matalalla ja suomen koti on tuntunu parhaalta paikalta olla ja mennä, mutta siitäkin on selvitty ja nyt mieli on jo paljon kirkkaampi. Tunnelin päässä todellakin oli valoa vaikka kaikki vaikutti niin toivottomalta muutama viikko sitten. Ootanki niin innolla tätä vuotta, koska tästä hetkestä lähtien käyrä pitäs olla noususuhdanteessa vuoden loppuun asti, eli nyt lähtee jyrkkä nousukiito. Koulu käy kuulemma helpommaksi kevätlukukaudella, on paljon matkoja ja tapahtumia mihin oon menossa, kieli sujuu hyvin eikä oo suurempia ongelmia ja kaverit on löydetty. En usko että mun pitää miettiä hetkeäkään mun vuoden jälkeen että oliko tää elämäni paras ja unohtumattomin vuosi.
Nyt jatketaan emilyn kanssa meiän vietetään-koko-päivä-sängyssä-tekemättä-mitään-ja-katsotaan-gossip-girliä, enkä todellakaan nouse täältä mihinkään ennen huomista aamua. Jos sillonkaan. Loistavaa uutta vuotta, tänävuonna jo nähdään! En tiiä mitä mieltä siitä oon, koska oon kamalasti ikävöiny kotiin ja oottanu niin innolla että nään kaikki, mutta oon alkanu tajuamaan miten kova ikävä mulle tänne jää näitä ihmisiä kohtaan. Mutta onneks se lohduttaa, että kaikki mun kaverit on senioireita, eli jokanen muuttaa kotoa pois eri puolille kaliforniaa, joten niillä on sama tilanne edessä, eikä nekään voi enää hengailla meiän perusporukalla eikä mennä futispeleihin eikä TicosTacosiin syömään eikä ostoskeskukseen shoppailemaan tai rossin kotiin hengailemaan eikä muutakaan. Ei murehdita sitä vielä, vaan eletään hetkessä ja tehdään vuodesta 2014 super duper huippu!