Kuulumisia pitemmän kaavan mukaan

Nyt ois aika ehkä kirjotella vähän kuulumisia! Oon keskittyny elämiseen täällä niin täysillä etten oo oikein pitäny kehenkään yhteyttä suomen päästä, ja arvatkaa mitä? En oo yhtään pahoillani tai pode huonoa omaatuntoa, näin sen pitäis mennäkki. Joka tuutista tulee viestiä että mitä kuuluu miten menee päivitä blogia ootko edes elossa, mutta en oo vaan yksinkertasesti kerenny! On ollu diving reenejä, mileyn keikkaa, kirkon kans tapaamisia, paljon läksyjä ja liian vähän aikaa, joten nyt tällä hetkellä ekaa kertaa kerkeen istahtaa sängylle ja avata tietokone kunnolla ja kirjottaa.

Niinku sanoin, oon ollu kokoajan liikenteessä, univelkaa on ollu paljon ja sen kyllä huomas ku eilen nukahdin Erichin viereen ku katottiin leffaa, ja ku se toi mut kotia niin kaaduin saman tien sänkyyn ja nukuin melkein 13 tuntia yhteen putkeen. Torstaina Emilyn kans "vahdittiin" sen poikaystävän taloa ja niiden koiraa ku ne oli reissussa, ja sielläki nukuin kahen tunnin päikkärit ja kotia ku pääsin niin saman tien silmät painu kiinni. Joten oon enemmän ku ilonen että nyt on viikonloppu ja oon saanu nukkua univelkoja pois. Eilen perjantaina erichin reenit siellä kaukana oli peruttu ja myöhemmin kuultiin että myös meiän koulureenit on peruttu, joten ekaa kertaa ikinä vietettiin perjantai koko päivä yhessä, ku aina saan joka perjantai oottaa sinne ilta yheksään asti että herra raahautuu kotiin reeneistä sieltä 1,5 tunnin ajomatkan päästä. Oon kyllä vähän katkera että siellä suomessa on teillä hiihtoloma ku täällä ei mitään semmosia oo... Ainoastaan spring break, joka on huhtikuussa.

Niihin kuulumisiin univelkojen lisäksi... Hyvää, hyvää ja hyvää! Kaikki menee täällä niin putkeen, että mun pitäs varmaan jo huolestua että millon alkaa se alamäki, mutta mitäs sitä turhaan huolehtia, hakuna matata. Oon viimeaikoina ollu älyttömän onnekas ja on käyny sikahyvä tuuri kaiken suhteen. Koulussa on testi mutta unohin lukea niin se perutaan, ekaa kertaa unohan mun pyyhkeen ja uikkarit kotiin niin reenit onki peruttu, koulussa testi mutten muistanu lukea mutta arvaamalla sain 9/10 oikein, rotarykokouksessa voitin "loton" ja voitin pääpalkinnon joka oli 60 dollaria, ja toi miley juttu ja ne uudet liput. Siis mitä tää nyt on?! Elämä rullaa menemään ihan loistavasti, ja rehellisesti sanottuna jos saisin päättää niin en haluais ikinä palata suomeen. Mutta pakkohan se on, muutki täältä muuttaa ja lähtee ympäri maata yliopistoihin. Kaikilla se sama eroaminen on eessä, mulla se välimatka vaan kaikkiin ihmisiin on pitempi. Mutta ei välimatka oo este, se on vaan hidaste. Muistan miten kaks kuukautta sitten joka päivä tuntu omalta isolta haasteelta ja tuli kunnon voittajafiilis ku koulupäivä päätty ja pääsi kotiin, joka ikinen päivä sama fiilis. Nykyään kouluun meneminen on kivaa, koulussa oleminen on kivaa ja koko päivän kruunaa diving reenit. Vaikka jalat on verillä ja mustelmilla niin silti yhtä innokkaasti sinne meen. Host perheen kanssa asiat menee tosi hyvin, enkä oikeesti vois kuvitellakaan että vaihtaisin perhettä. Se perheiden vaihtaminen varmasti on kasvattava kokemus ja uuteen paikkaan sopeutuminen, mutta tuo lisähaasteita, joten oon enemmän ku ilonen että mun ei tarvi vaihtaa mihinkään perheeseen vaan voin pysyä täällä. Varsinki ku oon näiden kans melkein seittemän kuukautta eläny, niin ois niin iso muutos yhtäkkiä vaihtaa johonki toiseen tuikituntemattomaan perheeseen. Tää perhe on mulle ku oma perhe, enkä tästä muuttais mihinkään vaikka maksettais.

Erichin kans asiat on tosi hyvin, ja voin vaan ihmettellä miten mulle siunaantu tällanen ihminen mun elämään. Musta on erittäin outoa kirjottaa siitä tänne, koska tämä kyseinen ihminen meni ja löysi mun blogin jota se ihan innoissaan kääntäjällä kääntää parhaansa mukaan... Musta on ihanaa, miten se suunnittelee asioita tulevaisuuteen, kuten eilen mietittiin sen perheen kans et pitäiskö meiän vuokrata limusiini promia varten ja kuinka ne aikoo viiä meiät huhtikuussa san franciscoon. Se saa mut tuntemaan että se on oikeesti tosissaan mun kanssa, koska mulla on hirveitä ongelmia luottaa ihmisiin eikä sanat oikein merkkaa mulle mitään enää. Se tietää sen, ja se joka päivä todistaa ja näyttää mulle että voin luottaa siihen. Luulin, että oon ollu rakastunu joskus elämässäni ja kokenu mun ensirakkauden, mutta nyt oon ymmärtäny että olin erittäin väärässä, se ei ollu rakkautta nähnykkään. Mun kaverit varmaan muistaa miten aina nauroin ku pariskunnat kyhnäs kokoajan yhessä, piti kädestä kiinni ihan joka paikassa eikä vaan voinu olla toisistaan erossa. No.. Musta on tullu ihan samanlainen. Kädestä pietään kiinni vaikka toinen ajaa autoa ja vapaa-aika vietetään yhessä vaikkei ees tehtäis mitään erikoista ja sillon ku ei olla yhessä niin on pakko tekstata. Nauran itelleni ja mietin että mites tässä nyt näin pääs käymään. Mun ei tarvi murehtia mistään, mun ei tarvi pelätä että mitä jos asiat muuttuu huomenna, mun ei tarvi hävetä yhtään mitään piirrettä mussa, mulla on vaan niin helppo olla. Kaikki tuntuu niin luonnolliselta. Nyt ymmärrän mitä mun kaverit tarkotti ku ne sano että niitä saattaa alkaa itkettään tosi helposti ku ne mietti mun lähtöä, mutta ku ne on mun seurassa niin se unohtuu ja sille vaan nauretaan. En murehdi mitään ku oon sen seurassa enkä mieti ees lähtöä tai että joku päivä me ei enää ollakkaan tässä, nautin vaan siitä hetkestä ja unohan kaiken muun. Mutta ku oon yksin, niin mua oikeesti sattuu ku lasken päiviä lähtöön ja mietin sitä tilannetta ja itku ei oo kaukana. Mun pitää vaan kääntää asiat positiivisiksi ja elää niinku ei ois huomista, vaikka  se kuulostaaki niin kliseiseltä, niin se on niin totta. Ei haaskata aikaa tappelemiseen tai kinastelemiseen, ei meillä oo mitään syytä tehä sitä ja vaikka ois niin käytettäs meiän jäljellä oleva aika paremmin ja viisaammin. Välillä kysyn iteltäni että mitä ihmettä mä teen, tää on kaikella tapaa tyhmää ja tulee satuttamaan meitä molempia niin paljon, mutta ku löydät sen oikeen ihmisen, niin siinä vaiheessa ei oo mitään väliä mitä järki sanoo, jos sydän on eri mieltä.

Reilu viikko ja mä lähen Hawaijille kymmeneks päiväks. Oon niiin innoissani ja niin on kaikki muutki vaihtarikamuset! Maksut on maksettu ja kaikki on valmiina, enää pitää pakata matkalaukku ja ottaa mukaan aurinkohattu, rasva ja varvastossut. Kamala myöntää, mutta vähänkö mulla tulee ikävä Erichiä. No vähän esimakua siihen mitä on tulossa ku lähen suomeen takas!! Heh heh ei ollu hauska. Opettajat ei ees tiiä että oon lähössä, ja koulusta joudun olemaan pois kaheksan päivää joka on pitkä aika. Meillä on just quarter päättymässä, jollon saadaan arvosanat ja aina joka quarterin lopussa on hirveesti testejä ja muita tehtäviä joten mulla on tässä pienenpieni stressi että miten saan kaiken tehtyä ajoissa. Oma vika, oon ollu viimeaikoina niin laiska etten oo ottanu ees kansiota laukusta pois koulun jälkeen en että tekisin jotain koulun eteen. Silti arvosanat on hyviä, ainoastaan A:ta ja B:tä, mutta nyt pitää oikeesti opiskella jos haluan läpästä mun enkun. Asiaa ei auta se, että koko viikonlopun oon tehny kaikkea muuta ku opiskellu. Aina on se sunnuntai jollon muka tehdään läksyt, mutta erichillä ei oo reenejä joten.... Ja oon aamupäivällä menossa Bachin konserttiin, joten taitaapa jäädä opiskelemiset kakkoseksi... Huomenna on myös Mexico meeting ja jumalanpalvelus, joihin oon siis menossa. Ne lapset meksikossa, siinä kaupungissa mihin mennään, oottaa meitä joka vuosi enemmän mitä ne oottaa joulua, eli tää on niille oikeesti yks niiden elämän kohokohdista. Tää ei oo se tapa, miten suurin osa teini-ikäisistä haluais niiden spring breaking viettää, köyhässä kaupungissa teltassa ilman suihkuja, mutta tää on just sitä mitä mää haluan tehä. Oon niin innoissani tuostaki matkasta, ja miten paljon se mua voi ihmisenä muuttaa ja antaa uusia näkökulmia.

Tää viikonloppu on ollu rento, eilinen meni tosiaan erichin kanssa ihan niillä vaan. Tänään mentiin Emilyn kans mekko-ostoksille, kahen viikon päästä on siis senior dinner dance, joka on siis tanssit ja illallinen laivalla San Franciscon yössä. Sen joudun jättämään välistä, koska oon hawaijilla, mutta ei se mitään, prom on tulossa! Sen jälkeen Emily lähti powderpuff reeneihin. Powderpuff on siis puuterihuisku suomeksi, ei mitään hajua minkä takia, mutta se tarkottaa että tytöt pelaa amerikkalaista jalkapalloa ja pojat toimii cheerleadereina. Tytöt siis reenaa ihan kunnolla kaks tuntia päivittäin ja kahen viikon päästä se huipentuu muita kouluja vastaan pelattaviin mestaruuskilpailuihin, ja puoliajalla on poikien aika näyttää miten cheerleading sujuu! Mä ilmottauduin, mut sit sain selville et ne championshipit on just sillon ku oon hawaijilla (.....) joten jätän välistä. Mulla muutenki asiaa vaikeuttais diving reenit, joten ehkä on ihan hyvä etten pysty osallistumaan, koska varmaan jossain välissä mun pitäis yrittää opiskellakki... Poikkesin vähän aiheesta, mutta emily lähti tosiaan niihin reeneihin ja sit tuli erichin perhe hakemaan mua, ja lähettiin yhessä elokuviin. Käytiin kattoon sellanen elokuvia ku Son of God, joka siis kerto jeesuksesta, ja voi sitä itkun määrää. Vetää verrat jo titanicille! Erich siinä kuivaili mun kyyneleitä minkä kerkes ku mää nyyhkytin siinä vieressä ihan vääränä. Vieläki sattuu silmiin haha. Hetki sitten tulin kotia, kirjotin tän postauksen loppuun, vaihdoin äitin kans pari sanaa facebookissa ja nyt ois tarkotus painaa silmät kiinni että jaksaa huomenna kirkkoon aamulla, good night!