keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

EXPECTATIONS

Sillon ku mua ärsyttää mun elämä ihan sikana eikä ja tunuu ettei mikään suju (kuten juurikin tällä hetkellä), niin aattelen että enää kuukausi ja oon poissa! Sen takia mikään ei oikeestaan jaksa masentaa puolta tuntia kauempaa, koska tiiän että muutama hassu viikko niin pääsen noin yheksän tuhannen kilometrin päähän tästä kaikesta. Mua on paristi pyydetty tekemään postausta sitä mitä ootan ja et mitä on edessä, joten heeeere we go!

Ensimmäisenä tahon kokea ainaki sen, että pääsen keltasella koulubussilla kouluun! Vaikka muilla kuinka olis joku vanhempi sisko joka voi mut joka päivä viiä kouluun niin silti haluan vähintään yhesti testata ne huutavat kakarat ja epämukavat penkit ja kuvitella et oon jossain jenkkileffassa.... :) Ehkä todellisuus ei oo ihan sellanen mitä leffat antaa olettaan, mutta sitähän mää sinne oon menossa tekemään, kattomaan minkälainen paikka se todellisuudessa on!


Ensvuonna ylitän niin kovasti mun mukavuusalueen. Oon tosi semmonen ihminen, että oon ku kotonani joka paikassa ja kaikki saa mun seurassa tehä mitä ikinä tykkää. En välttämättä tajua ees kysyä, että onko okei jos istun sun sängylle tai teen näin, koska mulle kaikki on okei! Ei oo niin nuukaa. Mutta ensvuonna joudun alottaan hyvällä tuurilla kolme kertaa alusta, just ku oon päässy yheksi perheenjäseneksi, niin muutto seuraavaan perheeseen ja taas tunnen itteni vieraaksi. Mulle on tullu GF:n mukana ensimmäisen illan kysymykset, siinä on 40 kysymystä, mm. että kutsunko etunimellä vai äidiksi  ja isäksi vai joku mr./ms -etuliite, joten varmaan joka perheen kans on erilaiset käytännöt eikä mun auta ku sopeutua niihin. Tiesittekö muuten, että on tosi törkeetä mennä aamupalalle yökkäri päällä? Saatan olla iltaan asti yökkäri päällä, jos en poistu kotoa vaikka viikonloppuna, joten joudun opettelemaan niin uudet tavat... :D

Tottakai tahon saaha mun enkun täysin sujuvaksi, nähä unia enkuks ja ajatella enkuks. Suomalaiset ollaan vähä sellasia, et jos meidän kieli ei oo täydellinen niin sitä ei sitten puhuta, ja mulla on vähä sama. Mutta tuolla aion puhua pälättää enkuks vaikka menis vähä aikamuodot ja taivutukset sekasi, kyllä suomalaisten - ja muutenki skandinaavien - englannin taso on erittäin hyvä ja pääpointin yleensä aina tajuaa. Haluan päästä eroon ällöstä suomalaisesta aksentista ja antaa kaikkien luulla että oon jenkki, enkä välttämättä aina aio ees kertoa että en oo. Paitsi onhan se aika ylpeyden asia olla suomalainen. Lukion opo sano että jos mun enkku on vahvaa, niin voin saada vapautuksen kursseista ja enkun aion kirjottaa jo kakkosella. Suomen näppäimistön otan pois mun kännykästä ja unohdan suomen kielen kokonaan. Kyllä sen sitte vuoden päästä uuelleen oppii.

Muuttuminen, niin psyykkisesti ku fyysisestikki. Lihominen on MELKEIN väistämätöntä, luen yhtä blogia joka laihtu sen vuoden aikana jenkeissä ;) Mutta se tulee aika varmasti tapahtumaan, koska tuolla normaali ruokaki valmistetaan erilaisista aineista ku täällä, mutta tottakai voin ite vaikuttaa asiaan. Musta myös tuntuu että mulla tekee mieli käydä tekee tuolla jotain tosi jenkkiä - siis käydä valkasuttaan hampaat tai ottaa rakennekynnet tai jotain muuta pinnallista, ihan vaan sen takia että suomessa en ikinä raskis tuhlata niin paljo rahaa sellaseen. Tuolla saisin mun kuukausirahalla yli NELJÄT geelikynnet. Mut henkinen muutos on varmasti suurempi. Niinku tuolla sanoin että joudun kolmeen tuntemattomaan perheeseen, joten joudun olemaan aika varpasillani alussa, joten musta tulee varmasti paljon paljon huomaavaisempi ja sopeutuvaisempi. Ehkä mää sitten mietin ja kysyn, että saanko istua sun sängylle, ku vielä se ei ainakaan tuu luonnostaan...

Henkistä kasvua ja muuttumista edistää aikalailla se, että oon niin kaukana kotoa enkä tunne ketään ja kaikki ihmiset ketä rakastan ei oo mun tykönä pitkään aikaan. Joudun päästää äitistä irti ja äiti musta, ja koska oon henkeen ja vereen äitin tyttö niin se tulee olemaan tosi vaikeeta! Sitte ei ookkaa äiti jolle itkiä jos vähä vastustaa eikä äitiä joka hoitelee asioita mun puolesta ja paikkailee mun sotkuja. Oon siellä itte ja piän huolen ittestäni ja mun on pakko pärjätä. En tiiä miltä se sitte tuntuu tulla takas äitin passattavaksi ja hössötettäväksi, ku oon itsenäistyny niin paljon ja tottunu pärjäämään omillani enkä ottaa tosissani jos se antaa jotain kotiintuloaikaa tai muita sääntöjä. Luulen, että hermot on aika kireellä koska sitä ne on jo nykyäänki välillä... Ehkä sitä arvostaa sitten, saa nähä. 


Vapauden riisto näin kärjistetysti. Koska ei olla tutussa ja turvallisessa suomessa, jossa saatan lähtä rullaluistelemaan kolmelta yöllä, ku on vielä ihan valosaa. Sitten ollaan amerikassa, ja vielä salinaksessa, jossa pimeä tulee aikasin ja sen myötä vaarat, joten yksinhän ei liikuta milloinkaan, eikä varsinkaan kello kahdeksan jälkeen illalla. Koska jenkeissä kuljetaan autolla joka paikkaan, enkä itte saa ajaa koska mun vakuutus ei kata sitä jos pamautan seinään pahki, joten sillon ollaan riippuvaisia autokyydeistä. Ihmisiä katotaan silmät pyöreinä jos ne kävelee yli 100m matkan eikä mua varmaan päästetä ees kävellen mihinkään. Eli jos en saa kävellä, pitää mennä autolla. Koska en saa itse ajaa, jonku pitää kuskata. Jos haluan mennä jonneki, kuskin pitää haluta mennä myös. Eli asiat ei ookkaan niin yksinkertasia mitä suomessa ja se saattaa välillä vähän turhauttaa... Mutta maassa maan tavalla! 

Odotan (kauhulla) sitä kauheeta tunnemyrskyä ja seikkailua lentokentillä. Oulun lentokentällä millan kans hyvästellään ihmiset, helsingin lentokentällä tunnin päästä fiilis on jo parempi, tavataan muut vaihtarit ja eiköhän se new york fiilis rupee pikkuhiljaa nousemaan! New yorkin kentältä lähen toisen vaihtarin kanssa kohti phoenixia, mutten tiiä vielä kyllä kenen. Phoenixin jättisuurella neljän terminaalin omaavalla lentokentällä oonki sitten ihan yksin ekaa kertaa ja aikaa on n. tunti vaihtaa konetta eli pienimuotoinen paniikki. Sillon saattaa jo vähä jännittää, koska eessä on host perheen tapaaminen ekaa kerta ja eessä on kalifornia. Bleiseri on päällä joka kertoo että hei olen turisti suomesta ja olen hukassa ja matkalaukku tulee perässä. Montereyn kenttä ei toivottavasti oo niin kauheen iso joten sieltä pitäs jollain keinolla suunnistaa ulos ja ettiä katseella host perhe! A p u a.


SHOPPAILU. Siis juttelin yhen jenkkivaihtarin kans, joka oli joutun lähettää kotiin meriteitse viis ihan sairaan isoa laatikkoa, koska matkalaukkuun mahtu yks kymmenesosa sen shoppailuista mitä se oli ostanu... Saan siis viisinkertasta kuukausirahaa siellä mitä saisin suomessa ja siellä kaikki on paljon halvempaa ja salinaksessa ihan supereita kauppoja, joten.... En halua ees tietää miten paljon tavaraa mulle kertyy vuoden aikana. 

Vuoden jälkeen oon varmasti paljon paljon ystävärikkaampi - miettikääpä sitä ku on joka maailmankolkasta ystävä jonka luo voi mennä kyläileen! Jokasessa piirissä on yhteisiä matkoja, juhlia, tapaamisia ja muita, jossa on siis kaikki vaihto-oppilaat ympäri maailman, jotka on samassa piirissä. Mun piirissä on vuosittain 15-20 vaihtaria, joten hyvällä tuurilla tunnen 20 eri maasta ihmisen, eli valinnan varaa on sitten ku varailen ulkomaanmatkoja 8) No ei vaan vitsivitsi, se vaan on niin siistiä eikä sitä monet voi kokea. Oon kuullu, että monet on yhteyksissä host-perheisiin ja vaihtariystäviin vielä 20 vuotta vaihdon jälkeenki. Toivon, että itekki saan kansainvälisiä - ja myös elinikäisiä ystäviä. 


Vaihtareita verrataan monesti raskaana oleviin naisiin - eli tunteet tunnetaan moninkertasina. Ku ollaan ilosia, niin sillon tosiaanki ollaan. Mutta jos on vähänkään paha mieli tai suru, niin sillon ei itkua säästellä ja koko maailma tuntuu niin pahalta paikalta. Ja elämä muutenki tuntuu olevan kauheeta vuoristorataa. Toisin ku nyt, mun elämä on aika tasasta ja oon harvoin surullinen. Siellä tunteet on pinnassa tuon tuostaki ja se vähä jänskättää mua. Luulisin että siihen tottuu, koska siitä on informoitu etukäteen jo aika paljon ja ollaan saatu sellanen käyräki vaihtarin elämästä, haha. Ensin käyrä on täysin ylöspäin ku saavutaan, kaikki on uutta ja jännää, kotia ei ees keretä ikävöidä ku on kokoajan jotain ihmeteltävää. Sit se käyrä kääntyy tiukkaan laskuun ja kaikki onki paskaa. Arki alkaa tuntua jo normaalilta arjelta, kavereita ei oo ja kotia on ikävä, kielikään ei oikein suju. Puolen vuoden jälkeen alkaa taas nousu joka kestää vaihdon loppuun asti; ystävät on löydetty ja samoin oma paikka, kieli on helppoa ja elämä on hyvää. 

Kulttuurishokki mua ei pelota eikä kauhistuta yhtään, ootan sitä ihan mielissään. Sitä ku pääsen ruokakauppaan eikä mulla oo mitään tietoa mikä on missäki ja minkälaisissa paketeissa niitä säilytetään. Ku tuntemattomat ihmiset moikkaa kadulla ja hymyilee, kaupan myyjä kehuu mun paitaa ja kaikki heittää small talkia. Kaikki on niin suurta, maitopurkeista rakennuksiin. Kaikki tulee olemaan niin erilaista ku täällä raahessa, mutta musta se on ihan parasta! Se mitä mää tältä eniten odotan, on ihan täysin erilainen elämä. Maitopurkin koosta on hyvä alottaa.


Yhteydenpito voi olla aika haastavaa 10 tunnin aikaeron takia. Sehän ei kaikkialla oo niin suuri, mutta kaliforniassa se on. Sori kaverit ku whatsappailen teille pitkin päivää, tai siis mun päivää, teillähän on melkein aamuyö 8) En tiiä miten aion pitää yhteyttä suomeen. Haluan, että aatu ei unoha mua joten uskon että tahon skypetellä sen kaa tasasin väliajoin. Äiti saa lukea mun tekemiset blogista niinku kaveritki, ja whatsapp on kätevä keksintö. Äitin kans sovittii että otetaa toisemme fb-kavereiksi ku lähen, joten voijjaan sielläki höpötellä. Mulla on puhelimessa suoraa sähköposti, joten voin äitille vaikka koulussa näpyttää miten menee ja mitä teen. En kuitenkaan voi roikkua kahessa maailmassa yhtäaikaa vaan mun pitää elää amerikan elämää, mutta en siltikään suomee taho täysin sulkea pois. Elämä ois paljon paljon vaikeempaa, jos mun kaverit ei bloggais tai mää en bloggais. Sillon ei tiiettäis toisista lähestulkoon mitään vaan pitäs ite erikseen kaikille kertoo pitkän kaavan mukasesti kaikki. No thanks.


Ja lopuks haluun sanoa kaikelle kyllä. Tai no yes. Oli se mitä tahansa, vaikka sunnuntaikirkko tai ruohonleikkuu. Paitsi en saa ajaa päältäajettavaa ruohonleikkuria koska se on moottoriajoneuvo, hahah XD Haluun kokea kaiken ja päästä sisälle siihen kulttuuriin. Nähä nähtävyyksiä, kiertää amerikkaa, osallistua rotaryn matkoille. Nähdä new york, olla limusiinin kyydissä ja käydä empire state buildingin huipulla. Tanssia prom ja osallistua homecomingiin. Oppia jenkkihymy, tulla avoimemmaksi (onko toi sana) ja oppia amerikkalaisilta se ihana elämäntyyli. Liittyä koulun urheilujoukkueeseen tai muuhun klubiin. Itkee koti-ikävää ja sitä ku kaikki on niin kamalaa eikä kukaan tykkää musta ja yhyy haluan takasin suomeen. Piristyä ja tajuta että suomi on viimenen paikka minne haluan. Jos joku pyytää mua johonki, niin suostun. Mun ei auta alkaa nirsoileen ihmisten kanssa vaan jos tilaisuus tulee, niin siihen on tartuttava, koska ystävyyssuhteita ei niin helposti tuolla solmitakkaan. 



Tätä kaikkee ja vielä enemmän ootan mun vuodelta, joka starttaa viiden viikon päästä. FUCK YEAH!

20 kommenttia:

  1. Mikä numero sulla oli toikkarissa englannista? :) ja oisko mahollista tehä postausta englanniksi? sori oon uus ja en tiiä kysytäänkö noita usein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla oli ysi! ja voin tehä mutta vasta sielä päässä ku se on kerenny parantua :)

      Poista
  2. ♥ joku taas pillittää... voi sitä ikävän määrää mikä tulee olemaan

    VastaaPoista
  3. oot oikeesti ihan super hyvällä asenteella lähös ja oon täysin varma et tuut saamaan oikeesti tosi antoisan vaihtarivuoden! :) mun veli oli varmaan 15 vuotta sitten New Yorkissa vaihdossa ja kyllä se pitää vieläkin yhteyttä niihin sen kavereihin jotka asuu sielä, et toi kannattaa muistaa siinä vaihees ku lähet takas suomeen (joo siihen on viel vuos XD). mut koska oon aika varma että tuut saamaan siel paljon ystäviä koska vaikutat niin huipputyypiltä, niin kannattaa sit muistaa että et sä niitä menetä vaikka lähet taas rapakon toiselle puolelle :) täs mä taas meen vähän aikaani eellä mut pidä tosi hauska vuosi ja elä täysillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vautsi ihana kommentti!! kiitos tosi paljon, tuli tosi hyvä mieli :)

      Poista
  4. tuli tästä vähän semmonen kuva että suin mielestä se ois ihan mahtavaa, ja niin se on. mutta sun pitää ymmärtää että ei kaikki mee niin kaavan mukaan ja siellä koulu saattaa olla niin paljon rankempaa kuin täällä niin älä oleta että meet sinne "chillailee" niin kuin olit esim facebookkiin kirjottanu. sä painat ihan saman lailla duunia kuin me muutkin täällä suomessa (jos et vielä rankemmin) , sä vaan teet sitä eri maassa siinä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sillä kyllä tarkotin sitä että sillä ei oo mitään väliä miten kouluni käyn siellä ku se ei vaikuta mihinkää jote kuha läpäsen kurssit niin kaikki on hyvin :D mulla on välillä varmasti ihan tosi raskasta, mutta enemmänki henkisesti eikä minkään koulun puolesta. suurin osa jenkkivaihtareista on sanonu et koulu on siellä iha sikahelppoa ja jotai monivalintaa, se on sit aika koulukohtasta et minkä verra on kotitehtävää jne.

      Poista
    2. Mä en tehny koulun etee lähes mitää ja oikeest vaa "chillailin" siel :D Niinku sanoit, henkisest oli raskast mut kyl se suomen lukio on sata kertaa raskaampaa ku high school, ainaki mul! Kotitehtävii tuli aika vähän eikä niis kestäny kauaa tehä.

      "sä painat ihan saman lailla duunia kuin me muutkin täällä suomessa (jos et vielä rankemmin) , sä vaan teet sitä eri maassa siinä kaikki."-> Se on ihan ihmisest kii mite vuotensa käyttää ja kuin paljon "painaa duunia" mut jos haluaa, niin ei siel mun ainakaa tarttenu paljo mitään tehdä :D Tsemii!

      Poista
    3. nonii kuulostaa hyvältä haha! :D

      Poista
  5. tää ei liity yhtään mitenkään tähän postaukseen mutta ootko semmonen ihminen joka katuu usei tekojaan ja aattelee jälkeenpäin että tuli mentyä liian pitkälle :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha ihana kysymys XD mut en oo!! en kadu mitään mut joskus saatan aatella et no ton asian ois voinu tehä toisinkin mutta HÄLLÄVÄLIÄ NÄIN JÄLKIKÄTEEN 8)

      Poista
  6. millä vitulla sä maksat ton kaiken ? sun äitin on yksinhuoltaja ja ammattikaa ei vissii oo iha suurta luokkaa, jos joudut köyhään perheesee? tuskin ne mitää miljoonia tienaavia on koska niille vaihtari perheille rotarty ei maksa mitäään et tipu vaa alas sielt pilvilinnoist!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDDDDDD OIKEESTI ÄLÄ RAIVOA RAKAS! luin tän sun kommentin paristi ja myös ton tekstin enkä vieläkään tajua että millä maksan MINKÄ XD siis mitä oon muka ostamassa.. enkun parantamisenko? kansainväliset ystävät? koti-ikävän? kulttuurishokin? MIKÄ SUA RIIVAA XD jos niistä geelikynsistä puhun mitkä mainitsin niin mun kuukausirahalla saa neljät, joten vaikkapa sillä rahalla!!!! :)

      niin ja kyllä äitini on yksinhuoltaja mutta muahahah se onki maailman paras äiti ja otti pankista monta tonnia lainaa, haaaha! ja josset tienny niin rotarit on normaalia parempitulosia ja siis yleensähän vaihtarit on rotaryperheessä 8)

      Poista
    2. XDXD ihana toi sun kommentti <3 nauroin kyl ton anonyymin kommentille :D eihän rotarien kautta oo ees kallista lähtee verrattuna muihin järjestöihin ja kyl yksinhuoltaja äiti jolla ei oo mitään kymppitonnin kuukausipalkkaa selviää siitä rotaryjen vaihtovuosi hinnasta, vaikka sitte ottamalla lainaa :D
      ja tossa postauksessa puhuit shoppailusta (geelikynsistä ja maidosta:D) sekä rotaryn matkoista jotka maksaa, joten mitä toi ano tossa oikee valittaa? :D

      Poista
    3. ihana sinä haha! <3 oot ihan oikeessa! rotaryn matkathan tosiaan maksaa, mutta se on ainut "maksava" asia mistä tuolla puhuin, koska new yorkit ja limusiiniajelut ja empire state buildingit on jo maksettu joten turhaa kitisee tuo tuolla :)

      Poista
  7. tää oli ihana postaus!!! mä voin jo kuvitella sun elämän siellä - sun vuodesta tulee ihan super!!! :)

    VastaaPoista
  8. Onko rotareitten vuosivaihto muuten 10kk vai 12kk? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paluupäivän saa valita ite ja klubin kaa voi puhua siitä että haluaako tulla vähä myöhemmin takas, mut mub mielestä se on 11kk yleensä :)

      Poista