PACKING

Tänään on ollu kunnon tehopäivä! Töissä 8h kuuden tunnin yöunilla kaatosateessa pelkkä huppari päällä, voitte kuvitella kuinka NAUTINNOLLINEN työpäivä se oli. Siitäki selvittiin, ja makasin jo kotona peiton alla silmät kii valmiina nukkumaan. Sit aattelin, että ei jumpe, aika käy oikeesti vähiin, mun on pakko nyt nousta täältä ja lähtä ostamaan kaikki tavarat mitä tarvin ennen lähtöä. Kävin mm. ostamassa uudet farkut, tuliaiset (!!!), teetättämässä muutamat kuvat rakkaista mukaan, hakemassa koruliikkeestä mun korun ja ettimässä adapteria, jota en kuitenkaan mistään löytäny. (VINKKEJÄ OTETAAN VASTAAN?!)

Sen jälkeen mun ei auttanu muuta ku alkaa pakata, huominen on ainut vapaapäivä, joka menee töihin, 150 pinssin tekoon ja leipomiseen läksiäisiä varten. Torstaista eteenpäin sitten juhlitaan itketään mun lähtöä sunnuntaihin asti. Mutta asiaan, pakkaaminen suju yllättävän helposti. Jokasen vaatteen katoin erikseen että otanko mukaan, tykkäänkö ja käyttäisinkö/mahtuisinko vielä vuoden päästä. Lähes jokasen vaatteen kohalla vastaus oli kieltävä, ja ne nakkasin roskapussiin. Kaikki mahtu hyvin matkalaukkuun ja sinne jäi vielä tilaa, jos joku viimehetken pakollinen juttu tulee eteen, mutta luulen että ennemminki otan tuolta vaatteita pois ku pakkaisin vielä lisää. Tuossa ei kuitenkaan ihan kaikki oo, koska esimerkiks mun lempipaita on vielä pesussa ja tuosta puuttuu tietty kamerat, laturit, meikit, suoristusraudat ja muut arkipäivän jutskut mitä tartten vieläki, mutta suunnilleen näillä kamppeilla lähen matkaan! Hullua että tää tapahtuu oikeesti. Enää ei lasketa kuukausia eikä viikkoja vaan päiviä. Oon niin onnellinen!!

Vaikka mitä mutta ei silti mitään

Oho, viime postauksesta on kulunu tasan viikko, kylläpä se aika rientää nopeesti! Mulla on tasan yks syy tähän postaamattomuuteen; TYÖT. Se on niin paljon raskaampaa mitä kuvittelin ja se vie oikeesti kaikki mehut. Herään kuudelta, isken vaatteet päälle ja eväät reppuun, pyöräilen 6km pattijoelle töihin. Siellä kaheksan tuntia raadan perse ruvella; haravoin, kitken rikkaruohoja, leikkaan nurmikkoa, siirtelen hautakiviä, kastelen kukkia, myrkytän muurahaisia, kokoajan saa olla liikeessä! Ekan työpäivän jälkeen mun jalat oli niin jumissa ja olin niin väsyny että nukuin koko päivän. Loppuviikosta fiilis on parantunu eikä se oo tuntunu enää niiiin kamalalta mennä sinne töihin ku säätki on suosinu ja saanu rusketusta samalla ku haravoinu käpyjä hautojen välissä... Mutta päivän päätteeksi aina aattelen että n. 55 euroa tienattu, ja sillä jaksan pitkälle.

Poikkesin vähän asiasta, joten työt on ollu niin raskaat, että oon tullu töistä kotiin ja perillä oon ollu joskus neljän aikaan ja oon saattanu nukkua vaan koko päivän. Tai sit oon linnottautunu mun huoneeseen, maannu sängyssä kattoen vampyyri päiväkirjoja ja keränny voimia seuraavaa aamua varten. En oo siis ottanu kuvia lähestulkoon ollenkaan. Eikä mitään oo tapahtunu (ennen tätä iltaa) mistä kertoa, joten en oo turhaa soopaa jaksanu tänne tulla ees lätiseen!

Äskettäin laitoin mun counselorille sähköpostia mun lentoaikatauluista ja sit se vastaski mulle tosi pitkällä viestillä. Hän nyt kerto lisää mun host perheestä, johon siis kuuluu se leski nainen, Gloria, jolla on 25-vuotias tytär ja kaks koiraa. Gloria on kuulemma tosi mukava kaveri ja rakastaa hostata vaihtareita! Hänen koti on ihana ja mun huone "adorable", ja mun piti lähettää hälle sähköpostia johon piti mm. sisältyä mun lempiruuat, haha ihanaa! Mun counselor, Patti, (yeah I know... haha) on mua vastassa lentokentällä ku saavun ja se vie mut kouluun ja ilmottaa mut sinne ja on muutenki apuna. Patti kysy että onko mulla jotain huolia tai murheita mistä haluaisin puhua, ja sanoin että koulu vähän huolettaa. Muunmuassa se, että tuun myöhässä (koulu alkaa sillon ku oon new yorkissa) että kurssit on täynnä ja joudun johonki kemian kursseille joista en tajua mitään! Patti sit tuumas et voin kertoo sille kurssit mitä haluisin opiskella, ja se vois varata mulle paikan sinne. Löysin koulun kurssilistat ja niistä kiinnostavimmilta tuntu yearbook, journalism, urheilu, musiikki, draama ja espanja! Lisäksi taitaa pakollisena tulla amerikan historia ja englanti, mutta se ei haittaa. EDIT: patti aiko soittaa koululle ja kysyy et voinko liittyy cheerleading tiimiin koska oon tanssija!! Yeah, toivottavasti onnaa :)

Tällä hetkellä oon vähän kipeenä kotona, joten Qstockiin lähtö viivästy ainaki yhellä päivällä, jos huomenna ei sitten oo jo parempi olo. Sairaalassa oon laukannu tulehdusarvoja mittaamassa, kehkokuvissa, verikokeissa ja kilpirauhastesteissä, joten nyt otetaan ihan iisisti ja nukutaan univelat pois. Viimene viikko töitä, ja sitten se lähtö onki. Viikko jäljellä, mitä tää on?! Se suru/pelko/itkufiilis meni yhtä nopeesti ohi ku tuliki, ja ainoat fiilikset on ollu odottavaiset ja oikeinoikein onnelliset. Maanantaina alkaa sitte pakkausrumba, koska keskiviikosta eteenpäin on läksiäisiä joten sillon ei paljo pyykkiä pestä eikä kotona olla (ollaan vuokrattu mökki) ja oon maailman huonoin pakkaaja, oikeesti. Pinssitki oottas vielä tekijää...

Näillä fiiliksillä lähen ansaituille yöunille ja nukun niin pitkään ku ikinä tahon! En tiiä kuuluuko musta enviikon alussa mitään jos meno on sama mitä tälläki viikolla (työt), mutta viimestään torstaina rupee kuuluu ku juhlahumu (aka läksiäis/synttäri/sulatto) alkaa! EDIT: jo

aikasemmin; tuun alkuviikosta näyttää teillekki mitä pakkaan mukaan!

Tyttö joka lähtee vaihtoon

"Julia Lahtisella on enää kolme viikkoa aikaa siihen, kun hän lähtee Yhdysvaltoihin ja aloittaa amerikkalaisen koulunkäynnin. Tässä hän totuttelee poseeraamaan uudessa rotary-vaihtoasussaan.

Elokuun alussa 16 vuotta täyttävä Julia Lahtinen lähtee rotareiden vaihtoon Kaliforniaan Salinasiin. Julialle se on koko elämän kestävän seikkailun alku.

Julia Lahtinen tietää, mitä hänen pitää tehdä seuraavat kolme viikkoa; pinssejä. - Minulla pitää olla 200-300 pinssiä, jotka kuvaavat Suomea, ja vaihtaa niitä muiden kanssa. Kun palaan, tämä edustustakki on täynnä saatuja pinssejä. Rotareiden vaihto-oppilaiden sininen edustustakki on tullut maailmalla niin tutuksi, ettei pinssien määrää ihmetellä enää lentokentillä, missä takit ovat matkustavan vaihto-oppilaan pakollinen varuste. Takista on monesti hyötyäkin. Joskus saattaa saada anteeksi sen, että laukussa on ylipainoa ja parempaa kohtelua, paljastaa Julia. Vaikka Julian äitiä tytön lähteminen Kaliforniaan hirvittää ja väliin itkettääkin, suhtautuu nuori nainen itse tilanteeseen innolla. Eniten hän on hyvillään siitä, että pääsee pois Raahesta. Hän haluaa oppia näkemään asioita eri perspektiivistä. Palattuaan hän toivoo näkevänsä taas Raahen hyvät puolet. Vaikka Rotareiden vaihto-oppilaille on sanottu, että heidän ei pidä odottaa mitään, odottaa Julia silti monia asioita. - Odotan muuttumista; että ajattelen eri tavalla, arvostan eri tavalla asioita. Odotan, että saan kielitaitoa, sosiaalisuutta lisää, kansainvälisiä ystäviä ympäri maailmaa. Ja haluan osallistua 30 päivän kestävälle bussimatkalle, joka kiertää Yhdysvallat.
Sen sijaan Julia ei odota näkevänsä Teemu Selännettä tai Saku Koivua pyöriessään Kalifornian maisemissa. - Ei ne ole ykkösjuttuja, mutta olisihan se tietenkin plussaa. Mieluummin kävisin Suurin pudottaja -farmilla. Minä itken, kun ne pudottavat monia kiloja viikossa ja kertovat miksi ovat lihoneet. Se on tosi koskettava ohjelma ja tulee joka päivä, tänäänkin kuudelta!

Julia on vasta 15-vuotias. Hän  täyttää 16 juuri saapuessaan ensimmäiseen amerikkalaiseen isäntäperheeseen. Hän on vuoden nuorempi kuin  yleensä vaihtoon lähtevät nuoret. Hän korvasi yhden ikävuoden puutteen ansioillaan. Hän on toiminut Merikadun koulussa tukioppilaana ja ohjannut 4 vuotta voimistelujoukkuetta. Lisäksi hän sai suosituskirjeen luokanvalvojaltaan. - Voimistelu on kasvattanut minua. Olen hoidellut  monia asioita itse. Oma-aloitteisena tyttönä hän otti itse selvää vaihtoon pääsymahdollisuuksista ja teki kaiken itse. - Muistan sen tilanteen kun päätin lähteä vaihtoon. Se oli viime keväänä, ja söin aamupalaa ja mietin, mitä minä teen peruskoulun jälkeen; menenkö lukioon vai kauppikseen vai amikseen? Silloin ajattelin, että haluan lähteä etsimään itseäni, katsomaan maailmaa.

Tässä on nuori nainen, jolla on tulevaisuudensuunnitelmia ja maailma tarjottimella edessään. Hän voisi muunmuassa alkaa toimittajaksi. - Vaihtovuoden jälkeen käyn yhden vuoden täällä lukiossa. 18-vuotiaana lähden vuodeksi Espanjaan suomalaiseen lukioon kaverini kanssa. Olen selannut myäs au pair -nettisivuja. Ammatista ei ole hajuakaan.

Julia asettuu Oulun kokoiseen Salinasin kaupunkiin Kaliforniaan. Hän on lukenut netistä, että Itä-Salinasiin ei kannata mennä, koska se on hyvin vaarallista seutua. Tämä ei pelota häntä, ei edes se, että kolme viikkoa ennen matkaan lähtöä hänellä ei ole ensimmäistä isäntäperhettä tiedossa - vain toinen ja kolmas, joihin hän vuoden mittaan vaihtaa. - Luotan heihin täysin; jos ne on rotareita, ne on hyviä perheitä. Hän on ottanut selvää erilaisista kansainvälistä vaihtoa välittävistä järjestöistä ja hänestä rotarit ovat ehdottomasti paras. Vaihtoon lähtö ei silti ole ilmaista. - 400 euroa järjestelymaksuihin, 200 euroa takkiin, 300 euroa viisumiin, tuhat euroa New Yorkin yhteistilaisuuden lippuihin, tuhat euroa lentoihin, 800 euroa vakuutuksiin, hän listaa. Lisäksi hän joutuu hankkimaan pinssejä ja käyntikortteja. Summa jää silti alle 4 000 euron. Puolet vähemmän kuin muilla järjestöillä. Rotarit ovat halpa ja turvallinen vaihto-organisaatio.

Hän on painanut myös mieleensä rotareiden 4D säännöt; no drinking, no drugs, no dates and no driving - eli ei juomista, ei huumeita, ei seurustelua eikä autolla ajoa. Hän ei saa ajaa edes päältäajettavaa ruohonleikkuria. Aion mennä kouluun ainakin kerran keltaisella koulubussilla - sen mä haluan kokea!

Julian koulussa Salinasissa on 2 600 oppilasta. Voi olla, että eksyn joskus, hän tuumaa. Rotarisääntöjen mukaan hänen on saatava koulusta ainakin C:n arvosanat. Hän odottaa jo pääsevänsä koulun kerhoihin; ehkä jatkamaan cheerleading harjoituksia tai vaikkapa pelaamaan baseballia. Jotain uutta joka tapauksessa. Ystäviä Julia ei aio menettää matkansa aikana. Sitä varten on skypet, facebookit ja whatsapit. - Ja soitan puhelimella, on se sen arvoista!"

Raahen Seutu 17.7.2013

TÄNÄÄN JÄLJELLÄ: kuukausi

Kuukaus jäljellä, no miltäs nyt tuntuu? Hullulta, hyvältä, jänskältä, onnelliselta ja oottavaiselta, iha loistavalta suoraan sanottuna!! Siitä on yli vuosi kun tän koko projektin alotin, sillon ku sain kuulla et lähen jenkkeihin niin aattelin että jes, alle puoli vuotta enää, nopeesti se menee! Ja niin se on mennykki, ihan vasta millan kans juhlittiin sitä että on sata päivää jäljellä. Mihin ne on kadonnu yhtäkkiä? No, sinne ne on menny eikä niitä takasi saa. Siksi oon tuntenu huonoa omaatuntoa jos oon raivonnu äitille tai aatulle koska kohta oon poissa eikä näitä hetkiä saa takas ja sitten on turha katua. Välillä ku aatu on tullu mun huoneeseen tahalleen ärsyttämään mua ja vaikka se on ärsyttäny ihan älyttömästi, niin oon vaan napannu sen kainaloon ja alkanu kutittaan sitä, sen sijaan että oisin huutanu sille että mee pois mun huoneesta ja laita ovi kiinni perässä. En taho että se muistaa mut sellasena huutavana hulluna isosiskona :( Enkä myöskään tuntea huonoa omaatuntoa lentokentällä siitä miten kamala isosisko oon ollu. 

Sitä sanotaan, että tää koko homma kestää kolme vuotta; eka vuosi on se haku/fiilistely/jännitys/tietojensaamisvuosi, toka vuosi onki sitte se oikea vuosi kohdemaassa ja viimenen vuosi on palautumista suomeen/kulttuurishokkia/ikävää ja varmaan paljon muuta mitä en vielä tiiä. Mulla on aikalailla yks kolmasosa takanapäin ja onneks vielä paljon eessä. Tästä ajasta mulla ei oo mitään valittamista, tää on ollu varmaan mun tähänastisen elämäni parasta aikaa! Monena masentavana aamuna tää on ollu se asia mikä mut vetää sieltä sängystä ylös, oon tutustunu niin moneen uuteen ihmiseen, ollu superhypermegaonnellinen ja innostunut kaikesta ja elämä on jaksanu hymyillä! Millasta oon saanu mulle korvaamattoman ystävän, ja kaikki lähti siitä ku ollaan samassa piirissä ja tavattiin meidän piirikoulutuksessa. Nyt ollaan yhessä jo reissattu lahdet ja helsingit läpi ja eessä on vielä new york, woopwoop! Katrinen kanssa tutustuttiin monta kuukautta sitten facebookissa, hän on siis tanskasta ja lähdössä californiaan myöskin, sen kanssa yhessä fiilistellään sitä että ei oo talvea ensvuonna ollenkaan, meiän yhteistä LA:n reissua  ja lähetellään ääniviestejä miten se ääntää suomalaisia sanoja ja miten mää tanskalaisia... Pari päivää sitte katrine joutu ääntämään marimekon ja minä "'rødgrød med fløde" ja kummastakaan ei tullu mitään... Juli sai siinä vieressä kyllä hyvät naurut ku sitä koitin mongertaa.

Vielä on tekemistä - mm. henkisesti valmistautumista! Kaikki on sanonu mulle että sillon ku oon paikalla ja puhutaan mun lähöstä niin se ei tunnu yhtään todelliselta mutta sitte ku mun blogista lukee niin kyyneleet vaan virtaa! Haha ehkä se johtuu siitä mun rennosta asenteesta tähän koko asiaan koska vitsailen vaan siitä miten en osaa heittää läppää enkuks ja siitä kuin plussapallona tuun takas :D Ei tätä äitikään oo vielä sisäistäny, aatu ei ees tiiä miten pitkän ajan oon pois eikä kaveritkaan oikein ymmärrä. Monilla on myös muutto eessä eri kaupunkiin joten omassaki elämässä on tarpeeksi muutosta ja mietittävää. Mutta en mä sitä itekkään vielä tajua, että kuukauden päästä oon oikeesti 9 000 km päässä, 10h aikaeron päässä enkä tunne ketään enkä puhu ees samaa kieltä! Ei sitä vaan tajua, koska tätä on oottanu niin kauan niin tuntuu että siellä se jossain kaukana tulevaisuudessa siintää. Mutta ei! Tää alkaa olemaan jo ihan käsillä. Kuukausi on tosi lyhyt aika, neljä viikkoa ja vielä on työtä eessä! Pinssit, käyntikortit, tuliaiset, neljä päivää kestävät läksiäiset/synttärit/sulatto (elikkäs lähtee), pakkaaminen ja SUNNUNTAIKIRKKO!! Ottais joka viikolle yhen tavotteen tehä yks asia - pinssit jätän kyllä ehottomasti viimeselle viikolle koska kauhulla ootan niiden tekemistä, koska en oo yhtään askarteluihmisiä.... Millan kanssa jätetään varmaan viimeseen iltaan niinku aina kaikki!!

Nyt suunnitelmana on nauttia suomesta, syyä fazerin sinistä, salmiakkia ja ruisleipää, reissata suomessa, nähä kavereita ja muuttaa unirytmi! Nimim. menen nukkumaan neljältä ja herään kolmelta.

TAHON JO LÄHTÄ.

Jos joku ei siis tiiä, niin tää on mun edustusasu, jota mm. pidän päällä ku edustan suomea kohdemaassa jossain tilaisuudessa tai ku lennän! Ihan jees, koska rotaryt on kuulemma niin arvostettuja että nää päällä saa hyvää palvelua ja kuulemma monesti myös anteeksi matkalaukun liikakilot!