sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

TJ: 69

Eilen tuli täyteen 8 kuukautta Amerikassa, lähtö lähenee ja tänään on 69 päivää jäljellä. Nyt näiden viimesten kahen kuukauen aikana mulla on kalenteri ihan täynnä lähtöpäivään asti, eli ei pitäis ainakaan tulla tekemisenpuutetta ollenkaan. Viimeaikoina oonki ollu kiireinen ja paljon on tapahtunu, ja yks niistä on mun mieli. Niinku aiemmin sanoin, kotiinlähtö on vaikea aihe joka tulee olemaan vaikeaa. En tiiä mitä tapahtu, varmaan se ku sain uuden loistavan kesätyön tai se ku skypetin mun rakkaiden kans neljä tuntia viimeviikonloppuna, jotain tapahtu enkä enää pysy housuissani vaan ootan super innolla kotiin menemistä ja kaikkien näkemistä! Ei sillä että ois koti-ikävä tai haluaisin lähtä kotiin nyt tältä seisomalta, tottakai se pelottaa ja huolettaa mutta onhan se nyt ihan luonnollista olla innoissaan siitä että näkee oman perheen ja ystävät vuoden jälkeen ja pääsee takaisin kotiin... Tosi ristiriitaset fiilikset sen suhteen, mutta päällimmäiset fiilikset on tosi hyvät! Mulla on muutamia kuvia, niin puhelinkuvia ja ihan kamerakuviaki, jaettavana viimepäiviltä joten here we go:
54    1-4. Meillä oli tänään heti aamusta kirkon kansa carwash, koitettiin kerätä rahaa siis meksikoa varten. Tuolla oli siis noin 30 nuorta pesemässä, kastelemassa, kuivaamassa ja hinkkaamassa noita autoja neljä tuntia, ja oli se sen arvosta koska tienattiin yli 3000 dollaria! Oon lähössä meksikoon siis ens lauantaina, spring break alkaa perjantaina ja seuraavat seittemän päivää meneekin meksikossa. Vaikka siellä ei oo suihkuja, vessoja, sähköjä, asutaan teltassa, lämpötila kohoaa +40 asteeseen, mekkojen pitää yltää maahan asti eikä olkapäät saa näkyä, ootan silti tosi innolla tätä reissua! Pitää vaan olla tosi tosi varovainen kaiken syötävän ja varsinki veden kanssa; siellä niin monet ihmiset on sairastunu ja koitan kaikin keinoin välttää sitä. Otan kameran mukaan ja tuun tekemään sitten ison postauksen siitä reissusta, vielä en tiiä mitä odottaa mutta sittenpähän tiedän! En tiiä onko lähetysmatkat teille ennestään tuttuja, mulle ei, mutta sitten saatte kuulla millasta se oli :)
35. Tää on myös yks syy miksi tykkään amerikkalaista kirkoista enemmän ku suomessa. Ensinnäki siellä lauletaan, soitetaan, tanssitaan, taputetaan, halaillaan, jutellaan ja riemuitaan; ei tarvi synkistellä ja kuunnella saarnaa selkä kumarassa. Siellä on myös ruokaa!!!! 6. Mun 3/4 arvosanat. Ei paha ulkomaalaiseksi opiskelijaksi! Ja enkku on ainut aine missä yritän ja teen jotain koulun eteen koska se on aika haasteellista.. Oon ottanu ehkä vähänki turhan löysästi koska tällähetkellä mun historian arvosana on D mutta eiköhän se sieltä vielä jokupäivä nouse! Tai sitten ei... 
1   7. Lindan kans valmiina lähtemään vallottamaan hawaii! Mulla ois vielä ainaki yks postauksellinen kuvia puhelimessa ja kamerassa hawaijista, ja teen sen heti ku a) aika riittää käymään niitä läpi ja muokkaamaan b) oon henkisesti valmis muistelemaan tuota matkaa koska oltiin kaikki ihan super masentuneita ku piti palata tänne takas hahah. Mutta teen sen kyllä! 8. Sofin 17v synttärit! Tässä meiän kolmenkopla; saksa, chile ja suomi. Meiän koulun ainoat vaihtarit ja meistä on kyllä tullu niin tiivis porukka! Amerikassa jos sun kaverilla on synttärit, tuot sille kouluun ilmapalloja,synttärilahjan, vaikkapa ison pehmolelun sekä itseleivotun kakun tai jotain muffinsseja. Me ei ihan niin amerikkalaisiks lähetty, ostettiin ilmapallo ja annettiin meiän lahja. Käytiin myös illallisella yhessä hienossa japanilaisessa ravintolassa jossa kokki kokkaa sen ruuan sun nenän edessä....
IMG_6685mIMG_6684mMeillä on perjantaina koulussa Sadie Hawkins tanssit, eli koko jutun idea on että tytöt pyytää poikia sinne, vaihteeks tälleen päin! Näin koulussa aina vaan mahtavempia tapoja miten tytöt pyysi poikia, ja olin ite auttamassa mun kaveria ku se pyysi sen poikaystävää niihin tansseihin. Se seiso alakerrassa ruusukimpun kanssa, taustalla soi kajareista musiikki, me oltiin parvella ja tiputettiin sieltä ilmapalloja ja roikotettiin kahta varmaan kolme metriä pitkää julistetta joissa luki että would you go to sadie's with me? Mää en mitään ihan niin suurta päättäny tehä... Olin eilen San Josessa ja siellä on sellanen tunnettu paikka ku Krispy Kreme josta saa oikeesti maailman parhaita donitseja. Ostin niitä sitten kakstoista, hain Targetista tollasta koristelutahnaa ja kirjotin et "SADIES?". Menin Erichille illalla, kerroin et mulla on donitseja ja se ei meinannu pysyä housuissaan. Teiän ois pitäny nähä sen ilme ku se avas sen laatikon ja näki tuon. Ja kyllä, se sano yes :) 
IMG_6695mIMG_6690mMutta se syy miks menin San Joseen ei ollut Krispy Kream, vaan prinsessaprojekti! Mainitsinki siitä joskus aiemmin, mutta kerrataan vielä. Prom on parin viikon päästä, ja se maksaa ihan  hirveesti. Liput maksaa 60 dollaria, limusiinista jokanen maksaa myös saman verran, illallinen pitää kustantaa myös ja sitten on vielä mekko... Täällä prom on tosi iso juttu ja mekot on TOSI hienoja, ja kalliita... Mun kaveri makso sen mekosta just 500 dollaria, eli ei oo mitään alle satasen mekkoja kenelläkään. Meiän koulu pääs sitte mukaan sellaseen ku prinssaprojekti, joka tarkottaa sitä tytöt, joista tuntuu että niille ei oo ihan helppo nakki kustantaa noita maksuja, voi ilmaseks ilmottautua ja ne pääsi San Joseen yhteen isoon varastoon jossa on TUHANSIA mekkoja. Meillä oli puoli tuntia aikaa ettiä oikea mekko kaikkien tuhansien mekkojen joukosta, sovittaa niitä ja valita yks ja se on sun. Ihan ilmaseks, mikään ei maksanu mitään. Sen jälkeen oli vartti aikaa valita joku koru, vaikka kaulakoru tai korvikset, sun asuun ja ne oli myös sit sun. Mää löysin tollasen kunnon prinsessaunelman, glitteriä ja iso helma; se oli mun! Koitin seittemää mekkoa, tuo oli eka jota sovitin joten tiesin varmaan siinä vaiheessa jo että tää on mun. Tää on mun elämäni ainut prom, joten en todellakaan halunnu mitään pliisua mitäänsanomatonta mekkoa, mutta en myös mitään liikaa. Tän valitsin ja sain ihan ilmaseks, en halua ees tietää mikä ton oikee hinta oli... Toi oli ihan loistava juttu! Säästin monta sataa dollaria, eikä oo enää stressiä oikean mekon löytymisestä!
IMG_6666mIMG_6668mIMG_6672mIMG_6673mIMG_6677mIMG_6681mMichelle siis ajo meiät sinne San Joseen, ja sen jälkeen se vei meiät sen lempparipaikkaan syömään mereneläviä! Se kysy multa eka et tykkäänkö merenelävistä ja olin sillee mitä ne on jotain mustekalojako ja se alko nauraan ihan kauheesti ja sano ettekö suomalaiset tiiä merenelävät on ja mää sanoin että no en minä ainakaan, ne kuolis melko nopiaa meiän mereen ku se on jäässä eikä se pystyny lopettaa nauramista. No se vei mut sinne, ja ei ollu mikään ihan normaalin näkönen ravintola. Siellä saatiin tommoset lasten syöttölaput, syötiin käsin ja naama oli ihan oranssin kastikkeen peitossa. Söin puoli kiloa katkarapuja ja olihan se hyvää! Vähän kyllä erilaista mihin oon tottunu haha.
6
9. Kävin lenkkeilemässä yks päivä mutta eihän siitä mitään tullu ku ulkona niin kuuma. Huomiselle luvattu +28 astetta! No en valita, oon ihan kurkkuani myöten täynnä sadetta joka meitä on täällä piinannu viimeset kaks viikkoa ainaki... Tässä on just perus amerikkalainen talo; amerikan lippu tottakai, minivan, tommone koripallojuttu ja iso autotalli. 10. No olihan se raukka mielissään... Se luuli etten halua mennä ja oli varmaan jo luopunu toivosta. Sadie's ei oo mitkään viralliset tanssiaiset, ne on sellaset country tyyliset tanssiaiset; ihmisillä jalassa bootsit ja shortsit, taustalla soi kantrimusiikki, tarjolla ruokaa jota voi syyä nurmikolla pinkik tyylisesti ja pihaa koristaa jouluvalot, eikä mitkään diskovalot. 
711. Kaikki ihan mielissään hinkkas niitä autoja puhtaaksi ku tiesi että sen jälkeen on tiedossa In'n'Outin ruokaa! 12. Oon yrittäny alkaa lenkkellä täällä, mutta ei siitä oikeen mitään oo tullu. Mulla on joka päivä kahen tunnin reenit niin oon se ihan tarpeeksi yhelle päivälle, enkä siks oo saanu pyllyäni sängyn pohjalta mihinkään. Mua on pitemmän aikaa täällä vaivannu väsymys, nukun ihan  hirveet määrät eikä siltikään pysy silmät auki ja nyt vasta kiinnitettiin siihen enemmän huomiota. Mulla on myös paino tippunu täällä ja monet ihmiset on sen huomannu jotka mua ei oo hetkoseen nähny. En saa täällä oikein ravintoaineita mistään, en oo juonu maitoa amerikassa ollenkaan eikä täällä oikein syyä jogurttia eikä juustoa, joten kalsiumiakaan en oo saanu juuri ollenkaan. Täällä ei todellakaan syödä monipuolisesti, joten multa voi puuttua joku vitamiini. Mun counselor hommaa mulle huomenna lääkäriajan, niin käydään ihan varulta ottamassa verikokeet anemian ja kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta, että ei varmasti oo mitään. Kello on nyt vasta seittemän illalla mutta oon saanu väkisin pitää silmiä auki viimeset kaks tuntia, joten ehkä viisainta on lähtä suihkun kautta nukkumaan! 

12 kommenttia:

  1. Mä en muista oonko jo kysyny tätä aikasemmin, mutta mihin päin Meksikoa te ootte tulossa? :)

    VastaaPoista
  2. Aika menee ihan sairaan nopeesti! Muistan vielä syksyllä ku ootin jo et pääset jenkkeihi ja.sais lukee sun postauksia sieltä. Toivottavasti jatkat kirjottamista tykkään sun tyylistä <3

    VastaaPoista
  3. Siis ymmärsinkö oikein että sait ihan ilmaiseks sen mekon :o ? :)

    VastaaPoista
  4. Raudan puute voi tehä susta tosi väsyneen, ja se voi johtua just siitä ettet oo juonu maitoa ollenkaan siellä. Toivottavasti ei oo mitään pahempaa ja selviäisit vitamiini- tai rautapillereillä! Tsemppiä ja toivottavasti olo paranee!

    VastaaPoista
  5. https://www.youtube.com/watch?v=DvidoBBJSRA Ootko nähnyt tätä? :-DDD

    VastaaPoista
  6. Mistäs oot saanu kesätöitä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sain V8 burgerista, kummatista jostain vanhustenhoidosta ja asuntosäätiöltä mut valittin ton asuntosäätiön :)

      Poista