CLOSURE

En voi ymmärtää, että se on ohi, enkä edes halua uskoa. Ei oo päivääkään millon en miettis tuota kulunutta vuotta, ja joskus musta oikeesti tuntuu niinku mun sydän tulis mun rinnasta ulos kun muistan sen faktan, että oon tuhansien kilometrien päässä tuosta kaikesta enkä voi tehä asialle mitään. En saa niitä koettuja hetkiä takas vaikka kuinka haluaisin, koska haluaisin elää niistä jokaisen uudelleen, mielellään moneen kertaan. Uudet vaihtarit on lähetetty maailmalle, ja niillä on niiden elämänsä kokemukset vielä edessä, ja toivon että jokanen niistä ottaa kaiken siitä irti eikä tuhlaa sekuntiakaan. Jälkeenpäin sitä sitten tekis mitä vaan että sais ne hetket takas ja vois palata takasin siihen hetkeen. Se on kerran elämässä -tilaisuus, joten se on melkein laitonta elää se vaan puoliteholla.

Amerikassa mulla oli ajoittain ikävä suomea ja niitä kaikista normaaleimpia asioita mitä täällä tein. Vaihtovuosi on aina vuoristorataa, ja siihen sisältyy niin hyviä ku huonojaki hetkiä, mutta uskon vahvasti siihen että aika todellaki kultaa muistot. Enää mulla ei nouse mieleen ne huonot hetket, vaan muistan vaan ne hyvät ajat ja onnelliset muistot. Ikävöin yhtälailla niitä itsestäänselvyyksiä mun päivittäisestä arjesta, ja toivon, että täälläkin sunnuntaikirkko ois samanlaista, koulussa ois urheilujoukkueita ja yhtä mahtava yhteishenki. Toivon, että lunta ei satais vielä syyskuussa vaan voisin tepastella menemään varvastossuissa, ja ettei koulusta tarvis stressata vaan se riittäis että siellä ois paikalla. Toivon myös, että mun kuukauden kohokohtia ois vieläkin yhteisviikonloput kaikkien vaihtareiden kanssa, ja päästäis matkustelemaan eri osavaltioihin ja näkemään aina vaan toistaan hienompia asioita ja haalimaan uusia kokemuksia. Toivon sitäkin, että voisin puhua englantia päivittäin ja olla osa sitä kohteliaista ja ystävällistä kulttuuria, jossa kassaneiti kysyy kuulumiset ja naapuri saattaa tulla essu päällä lainaamaan jauhoja.

Oon paljon aatellu tulevaisuutta ja ulkomaille lähtemistä. Monet ihmiset puhuu siitä miten ne rakastaa matkustelua ja muihin kulttuureihin tutustumista kun ne menee viikon hotellilomalle johonki turistirysään, mutta mulle tuo ulkomaille lähteminen ja matkustelu käsittää jotain muuta. Sitten kun (ei jos) mää seuraavalle reissulle lähen, niin sukellan sinne kulttuuriin taas niin syvälle, että itken koti-ikävää, kulttuurishokkia ja täysin erilaisia tapoja ja käytäntöjä, jotka on mulle ihan uusia. Mää en ois viikossa, enkä edes kuukaudessakaan, saanu paljon mitään irti amerikkalaisesta kulttuurista, enkä missään muodossa ois voinu olla osa sitä, omaksua sitä tai soveltaa omaan elämään. Mun mielestä se vaatii paljon enemmän, että oppii oikeasti tuntemaan sitä kulttuuria, ku viikon parin loma ja nähtävyyksien kiertely.

Vaihtovuosi oli niin ainutlaatunen kokemus, että tiiän etten senlaista kokemusta vois enää saada, vaikka lähtisin mihin maailmankolkkaan tahansa. Tästä lähtien mun pitäis asua omillani ja maksaa vuokraa ja laskuja, käydä töissä itteni elättämiseksi, käydä koulussa ja vielä yliopistossa - ei enää high schooleja ihan oikeasti ja maksaa älyttömän kalliita lukukausimaksuja. Ei ois enää vaihtariperhettä ympärillä, jotka on sulle ku siskoja ja veljiä, eikä klubia joka susta pitäis huolta ja antais "vähän" taskurahaa joka kuukausi. Se ois sitten ihan oikeeta elämää, joka ois kaikkea muuta ku mitä mun vaihtovuosi mulle oli, eli sitä kun koko vuoden pointti on uusien kokemusten haaliminen ja kulttuuriin tutustuminen.

Monesti nään unia että oon palannu Amerikkaan takas, ja näytän mun perheelle ja kavereille mun asuinympäristöä. Mun koulua, lempiravintolaa, ostoskeskusta, alueen hienointa rantaa, host perheen kotia ja kaikkia niitä paikkoja missä kävin, enkä malta oottaa että pääsen tekemään tuon ihan oikeessakin elämässä. Tällä hetkellä se tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta, ja niin se onki, mutta tiiän että joku päivä palaan. En tiiä palaanko lopullisesti, vai onko mun seuraava määränpää jossain ihan muualla, vaikka toisessa maanosassa. Oon muuttanu kahden vuoden sisällä seittemän kertaa, joten tällä hetkellä yritän vaan keskittyä olemaan yhdessä paikassa ja sopeutumaan sinne, vaikka se onki vaikeeta tämmöselle sinkoilijalle, koska mieli haluais jatkaa matkaa uusiin paikkoihin. Tiiän, etten elämääni tuu elämään yhdessä paikassa eiköhän se oo kyllä jo todistettu..., mutta en tiiä millon on mun aika lähtä taas maailmalle. Tällä hetkellä nautin kovasti pimenevistä illoista, pienestä räntäsateesta ja höyryävästä hengityksestä, koska mun koko viimevuosi oli pelkkää auringonpaistetta, ja uskokaa tai älkää - siihenki kyllästyy. Siinäki on hyvä esimerkki miten arvot on menny ihan päälaelleen, asioiden tärkeysjärjestys samaten ja miten erilaisia sitä nykyään arvostaa ja jaksaa ihmetellä. En määkään vuosi sitten ois polkenu pyörällä hymy korvasta korvaan samalla ku hengitys höyryää ja varpaita kipristelee.

Toivon, että kaikki tänhetkiset vaihtarit jotka mun blogia lukee, ottaa mun neuvosta opiksi ja elää joka ikisen sekunnin siitä vuodesta ihan täysillä, koska niinku sanoin, ette tuu ikinä saamaan niitä ainutlaatusia hetkiä takas. Elämä on tässä ja nyt. Välillä vaihdossa mulla oli semmonen olo, että oisin syöpäpotilas jolle ollaan ennustettu kuolinpäivä, samalla ku päivät kotiinlähtöön väheni vähenemistään. Se teki tavallaan jokasesta hetkestä merkittävämmän, ku tiesi konkreettisesti minkä verran on "elinaikaa" jäljellä ja miten päiviä ei kannata haaskata mihinkään jonninjoutavaan, koska niitä ei todellakaan oo loputtomasti. Käyttäkää ne viisaasti ♥

THE CITY OF DREAMS

Uudet vaihtarit on lähteny maailmalle ja se on saanu mussa aikaan hirveän kaipuun takasin sinne amerikan mantereelle. Yks mun vuoden kohokohdista oli se meiän maaleiri heti vuoden alussa nykissä ja päädyinki kattelemaan mun monia monia satoja kuvia sieltä, varmaan jopa tuhansia, ja mun oli vaan yksinkertasesti pakko jakaa niitä tänne myös. Tuntuu niinku toi koko reissu ois ollu vaan unta, ihan epätodellisen tuntusta ees aatella että oon ollu new yorkissa. En malta oottaa että saan koottua pienen omaisuuden ja pääsen takasin amerikkaan kaikkiin niihin paikkoihin missä oon vuoteni aikana ollu. 

Juhannuspäivittelyä

Heipsun! Kotiinpaluusta on jo melkein viikko ja alan tottua tähän päivä päivältä paremmin. On ollu tietenki pieniä hankaluuksia suomenkielen kanssa aluksi, koska kokoajan aloin vahingossa puhumaan enkkua takas vaikka mulle puhuttiin suomea. Yks aamu herättiin tyttöjen kans siihen ku joku koputti ikkunaan ja aloin huutamaan että SOMEONE IS KNOCKING ON THE WINDOW!! Hetkemme siinä pällisteltiin ja tajusin että oho, nyt tuli kyllä väärällä kielellä. Kotona äiti ja Aatu on joutunu mua neuvomaan mistä löydän shampoot ja pyyhkeet ja muut, tai mistä kaapista löytää mitkäkin astiat tai miten telkkaria käytetään. Onhan mun pakko myöntää että onhan se ihana olla kotona, olla vapaa ja mennä ja tulla miten tykkää! Oon ollu ihan älyttömän kiireinen kokoajan siitä lähtien ku tulin kotiin, mutta en kyllä valita! Oon ollu ihan kokoajan menossa - yökylässä saaralla tyttöjen kans, roadtripillä kokkolassa, kalajoen juhannuksessa ja muuten vaan kavereiden kanssa jossain päin kylää aamun pikkutunneille asti. Oon myös syöny kaikkia niitä ruokia mitä on ollu ikävä vuoden aikana, muunmuassa pottumuusia ja lihapullia, kebabbia (siis.. kolme kertaa jo...), turkinpippureita, fazerin sinistä ja ruisleipää; ei tullu niitä vaihtarikiloja jenkeissä joten lihotaan sitten täällä suomessa hyvällä omallatunnolla!! Nyt meille tuli vieraita käymään ja äiti tuolla tekee kesäruokaa ja paistelee lättyjä joten lähen tuonne vieraitten kanssa seurustelemaan ja myöhemmin etenemään taas johonkin suuntaan! 

Toivottavasti kaikilla oli kiva ja rauhallinen tai ei-niin-rauhallinen jussi! :)

Kotiinpaluu

Eli kotiintulo mulla alko viime lauantaina. Lentokentälle tuli neljä kaveria, erich ja host perhe. Hyvästit oli tosi itkuiset, mutta mää en ollu ees se joka ois itkeny ja romahtanu eniten, kaikeksi yllätyksekseni - olin varmaan itkeny ja surru etukäteen. Musta tuntu että mun sydän halkeaa ku halasin kaikkia viimesen kerran ja vaihdettiin kirjeitä ja muita lahjoja ja ku sanoin heipat kävelin turvatarkastuksesta sisään, mutta onneksi se turvatarkastaja kysy että tarvinko nenäliinoja ku näytin kyllä siltä. Turvatarkastuksen toisella puolella oli lasiseinä - mää toisella puolella ja erich toisella puolella. Meillä oli käet silleen sitä lasia vasten molemmilla puolilla, niinku ois pietty käestä kiinni mutta lasi oli vaan välissä. Jossain vaiheessa en enää pystyny olemaan siinä, laskin mun käet alas, yritin hymyillä sieltä kyynelten takaa, vilkutin ja muodostin mun huulilla sanat "i love you" ja kävelin pois. Elämäni kamalin tunne.

Siitä lähti mun matkustusrumba, ekalla lennolla San Franciscoon. Se lento kesti puoli tuntia, SFO:ssa oottelin tunteroisen ja pääsin taas koneeseen. Viiden tunnin yölento New Yorkiin, jonne pääsin aamulla kuuden seitsemän aikaa. Olin ihan silmät ristissä ja aattelin että kuolen tylsyyteen, koska checking in alko vasta kahelta, eli seittemän tunnin päästä, ja kaikki kaupat ja kahvilat on sen check inin toisella puolella, eli mulla oli vaan semmonen pieni R-kioskin tapanen kiska siellä.. Kävin ostamassa kirjan ja vähän aamupalaa ja istuskelin siellä lattialla pylly puutuneena. Jossain vaiheessa nukahin kaheksi tunniksi istualteen ja huomasin että on melkeen jo aika lähtä tsekkaamaan sisään. Viimeset  neljä tuntia meni ihan suht nopeesti kauppoja kierrellen. New Yorkista lähti yölento Helsinkiin, joka meni rattosasti, melkein koko matka tuli nukuttua. Helsingissä myöhästyin mun Oulun lennolta, ja seuraava lento lähti kuuden tunnin päästä - hurraa. Joten siellä oottelin sitten vielä semmoset, mutta onneksi ne anto mulle 17 euron ruokalahjakortin ja siellä oli ilmanen netti... Joten aika meni suht nopeesti kavereille jutellen! Sitten helsingistä lähettiin oulua kohti, ja pakko myöntää että mulla silmät kostu siinä vaiheessa ku koneen renkaat koski maata ja oltiin oulussa, ku tiesin että siellä porttien toisella puolella mua oottaa maailman rakkaimmat ihmiset. Sieltä hain matkalaukut ja kävelin porteista läpi; äiti tulee kyyneleet silmissä halaamaan ja aatu ojensi mulle ruusun ja suklaata. Halasin kaikki läpi moneen kertaan ja eihän sitä voinu uskoa että vihdoin olin siinä mun rakkaitten kanssa vuoden jälkeen!Sieltä lähettiin ajamaan raahea kohti, tunteroisen matka ja mua alko kamalasti jännittään kaikkien näkeminen! Äiti ja kaverit oli organisoinu semmoset pienet tervetuliaisjuhlat mulle jossa kaikki muut oli mua oottamassa ja alko mahanpohjassa tuntumaan perhoset ku alko jänskättään niin paljo!!!!

Mökille päästiin ja tytöt juoksi mua vastaan kyyneleet silmissä ja voi sitä tunneta ku oltiin taas kaikki yhdessä! Siis ei sitä oikeesti voinu uskoa todeksi ja siinä tilanteessa sitte tajus miten ikävä mulla kaikki oli ollu ja miten paaaljon mää niitä kaikkia rakastan! Oli aivan ihana jälleennäkeminen. Siinä aikamme halailtiin ja lähettiin sisälle, siellä meiän "mökkibändi" soitti ja laulo mulle taas lauluja niinku viimevuonnaki, ja eihän siinä kukaan säästyny kyyneleiltä. Ahtasin mahani täyteen ihanaa suomalaista ruokaa; fazerin sinistä, karjalan piirakoita ja munavoita, täytekakkua, ruisleipää, lohta, omenapiirakkaa ja vaikka mitä muuta siellä oli tarjolla!

Siinä vaiheessa oli aamuyö kaliforniassa ja silmät vähän alko painumaan kiinni mutta väkisillä jaksoin pysyä hereillä. Oli hullua ajaa raahen läpi, nähdä kaikki tutut paikat joita oon viimeset sata vuotta katellu ja sitte palata tuonne mökille jossa mun läksiäiset pidettiin pari päivää ennen mun lähtöä. Tosi nostalginen fiilis.

Sieltä lähettiin kotia parin tunnin juhlimisen jälkeen ja vaikka väsytti ihan sikana niin enhän mää tietenkään alkanu nukkumaan vaan aloin tyhjentään mun matkalaukkuja ja viikkaamaan vaatteita ja laittamaan mun huonetta kuntoon. Yheltä kävin jo aivan ylikierroksilla; laitoin erichille viestiä ja nukahin kolme kertaa sen aikana ja sitte pääsin omaan sänkyyn nukkumaan (!!!!) ja nukuinki siinä ihanasti puoleen päivään asti. Seuraavana aamuna syötiin ekaa kertaa vuoteen perheen kanssa aamupalaa yhesssä ja olin niin mielissään että oli pakko ottaa kuvia. Siis ruokaa!! Salaattia, munavoita ja karjalanpiirakoita. Aivan niin normaalia kaikille mutta aivan niin parasta! 

Jotku voi muistaa kuvia mun huoneesta viimevuodelta ennen mun lähtöä ja täällä oli pikku ylläri oottamassa mua ku huone oli kokenu pienen muudonmuutoksen tässä vuoden aikana! 

 Kaikki oli yhessä osallistunu tämmösen kortin tekemiseen, tosi edustavia kuvia minusta oltiin liimailtu ja kaikki oli kirjottanu sinne jotain kivaa sisälle :)

Nyt on sitten kaks yötä nukuttu omassa sängyssä ja feels good! Aikaerorasitusta on vähän mutta ei kamalasti, oon menny nukkumaan puoli kolmen aikaan ja heräilly yhen aikaan. Hetkeäkään en oo ollu yksin ja rauhassa, joka on hyvä, oon kavereiden kans pärtsäilly kaikkialla ja käyny kebabilla vuoden jälkeen, ja ai että mulle maistu!! Aina iltasin ku meen nukkumaan niin se on ainut aika millon oon yksin rauhassa ja on aikaa miettiä, ja sillon tulee semmonen haikea fiilis. Erichin kanssa ollaan laiteltu viestiä puolin ja toisin, mutta vielä en oo pystyny skypettään koska mulla on vähä semmonen olo että siitä ei hyvää seurais. Välillä tulee semmonen olo että miks mää ees on täällä että en mää ees kuulu tänne enää mutta välillä on taas semmonen olo että tää on koti eikä mikään oo muuttunu. Pakko kyllä myöntää että onhan se silti ihana olla kotona!

Ja ihan selvennykseksi kaikille, oon aatellu jatkaa bloggailua ihan normaalisti vaikka en ookkaan enää vaihdossa, jos vielä mun normaali elämä suomessa joitain kiinnostaa haha. Tän blogin nimi ei oikein täsmää enää ku enhän oo enää in the usassa, joten en tiiä sitte pitäiskö mun tehä ihan uus blogi vai jatkaa tänne ja vaihtaa nimi, vai mitäs tässä pitäis tehä?!