Joulua täällä vietetään kahtena päivänä, 24. päivä on kai se virallinen jouluaatto mutta sitä juhlitaan täällä vasta seuraavana päivänä. Tollon 24. päivä lähettiin heti aamusta ajamaan Big Surille vaeltamaan. Sillon en vielä tienny mikä mua ootti vastassa, vaikka mua ahisti jo lähtä eikä kiinnostanu ollenkaan. Perillä sit kuulin et no tää on yks tän alueen rankimpia ja haastavimpia vaellusreittejä mutta ei se mitään näkymät on sitten kolmen tunnin päästä mahtavat ku sinne ylös päästään. Mä en tunnetustikaan oo mikään luontoihminen joten aattelin vaan et great kuhan sais nyt tän alta vaan pois. Emilyn kans lähettii ekana ja vanhemmat tuli perässä, jonku ajan päästä löydettiin ittemme keskeltä ei mitään eikä kuultu vanhempien rupattelua enää 200 metrin päässä meistä. Asiaa ei tehny yhtään helpommaksi se että a) oltiin metsässä joka oli kalliota vasten eli siellä ei voinu kävellä vaan yrittää liukua, ryömiä, kontata eteenpäin b) puhelimessa ei kenttää c) ei tiietty missä vaiheessa eksyttiin eli mihin suuntaan mennä. Siinä sitte mietittiin että toimiikohan hätänumero vaikkei oo kenttää, mut sit isi oli lähteny ettiin meitä ku huomas että ollaan hukassa. Kohta se vastas meiän huutoihin noin 50 metriä meiän yläpuolelta ja sit siitä kiivettin se kieleke ylös. No sit lähettiin jatkamaan, lämpötila kohos yli +25, vaatteet väheni ja hikeä alko puskeen, jalkoihin alko sattuun, vesi loppu ja vuoret senku kävi jyrkemmiksi ja jyrkemmiksi. Se ei näin kuulosta ees NIIN kamalalta mitä se oli, mutta mulla oikeesti pääsi itku ku siellä 100 metriä muiden jäljessä yritin tipuaskelilla päästä eteenpäin 180 asteista seinämää melkein, ja asiaa ei helpottanu ku eestä päin kuuluu et ENÄÄ KOLME SAMANLAISTA VUORTA JÄLJELLÄ. Kyllä sinne vihdoin päästiin ja ok oli ne näkymät hienot, mutta sanoin että kiitos mutta ei kiitos tämä oli elämäni viimeinen kerta ku lähen vaeltamaan. Ja se lupaus pitää!
Aamulla mut tultiin herättään kymmenen aikaan, syötiin aamupala ja skypetin hetken kotiin, ja katjalle ja eetulle ja otolle ja myös tuo host perhe tuli siihen hetkeksi ja ne rakastu aivan meiän aatuun! Avattiin paketit, ite olin jo suurimman osan avannu ku äiti lähetti kotoa, ja esim. ne reenihousut oon täällä jo näyttänykki, mutta täälläki sain muutaman paketin. Käytiin yks päivä host äitin kans shoppailemassa niin se osti mulle aika paljon vaatteita ja ne oli myös niinku joululahja.
Sään puolesta tää Suomen joulu oli kyllä huonoin koskaan :D Oisin sata kertaa mieluummin ollu siefllä lämpimässä kun täällä synkässä säässä ja kaatosateessa..
VastaaPoistahttp://janetenhiusblogi.blogspot.fi/
No uskon...!
Poistaheippa! :) lueskelin sun blogia ja innostuin itekin rotaryn kautta vaihtoon lähtemisestä. moni sanoo, että suhteet vaikuttaa siihen, pääseekö vaihtoon vai ei. mulla semmosia ei ole, joten kaatuuko haave siihen? oliko sulla minkäänlaisia suhteita rotareihin ennen kuin hait? :D
VastaaPoistaKiva kuulla! Ja ala huoli ei ollu suhteita eika sadoilla muillakaan eli niilla ei ole merkitysta :)
Poista